kotiliesi

lauantai 20. tammikuuta 2018

I  W A N N A  R O C K !

Astetta ROCKimpi seinäpeili


 

Onkohan tämä nyt jokin patoutuneiden sisustamispaineiden purkautumisreaktio? Kun yhdestä päästään, niin jonossa on jo uutta projektia projektin perään. Naivisti uskottelin itselleni, että nyt keskitytään vain tulevaan keittiön pintaremonttiin ja muut sisustusvouhotukset jäävät hamaan tulevaisuuteen. HAH, turha luulo.


Keittiöremontti alkaa näillä näkymin vasta helmikuun lopussa, joten nythän on hyvää aikaa keskittyä muihin kodin sisustusjuttuihin. Ja kuin tilauksesta tajusin uudenvuodenpyhinä, että eteisemme huutaa suurta pyöreää seinäpeiliä vanhan suorakaiteenmuotoisen tilalle. BTW, kuulitko sinäkin tuon huudon? Minun korvissani se kaikui niin kovaäänisesti, että mielenrauhani vuoksi pyöreä peili oli pakko hankkia, ihan pakko.




Pari iltaa nettisivuja surffailtuani ja todettuani, ettei täydellistä peiliä täydellisellä hinnalla tule vastaan, päätin kysyä peiliä paikalliselta peili- ja lasihiomolta. Soitto liikkeeseen, tilaus sisälle, hinta passeli ja tuote valmiina jo parin päivän päästä: uskomattoman hienoa palvelua!


Ihan noin yksioikoisesti peili ei kylläkään seinälle päätynyt. Kun peili saatiin kotiin, alkoi seinä näyttämään jotenkin vaisulta... Niinku pliisulta, kalpealta ja silleen - ymmärräthän? En tiedä johtuiko se pitkän kaamoksen jälkeisestä aurinkoisesta päivästä, mutta kirkkaan vaaleuden tilalle piti ehdottomasti  saada tummaa syvyyttä. Eipähän kevätauringon säteiden saapuessa iske kaamospimeyden vieroitusoireet! 

Ja niinhän siinä taas kävi, että auton nokka kohti maalikauppaa. Väri oli helppo valinta, koska päädyttiin samaan sävyyn, millä keittiön saarekekin on maalattu, eli Tikkurilan Takorauta (Y 500).



Kolme kerrosta puolihimmeää Takorautaa ja voihan jummijammi: maalipinta oli edelleen epätasainen. Tekijöistähän epätasaisuus ei tietenkään voinut johtua (hah hah), vaan vika täytyi olla jossain aivan muualla. Kuulin, että muillakin oli ollut samoja ongelmia, kun vedetään seinään puolihimmeää tummaa väriä: kaikki mahdollinen ja mahdoton paljastuu. Ei muuta kuin uudestaan maalikauppaan ja sama sävy täyshimmeänä ostoskoriin. Neljäs kerros toden sanoi ja johan saatiin tasaista jälkeä, kun valo ei pääse enää taittumaan maalipinnasssa.

Loppujen lopuksi peiliprojektissa vierähtikin useampi päivä, mutta niinhän ne sanoo, että hiljaa hyvä tulee. Vai tuliko? Ainakin se on huomattavasti R O C K A A V A M P I kuin vanha peili - me like! ♥

Tuli vaan mieleen, että mitähän rouva seuraavaksi 

keksii sisustusrintamalla... ;)

- Mirkka -



tiistai 16. tammikuuta 2018

Mirkka = IKEA Kestävämmän arjen testaaja


IKEA haki loppuvuodesta IKEA FAMILY -jäsenten keskuudesta Kestävämmän arjen testaajia. Hakijoita oli huikeat 1400 ja 16 jäsentä pääsi projektiin mukaan. Laitoin hakemuksen menemään ja nyt voin onnellisena kertoa, että minä perheineni olen yksi heistä.
  
Pääsy testaajaksi olikin kuin lottovoitto, koska nyt pääsen sisustussuunnittelijan näkökulmasta paneutumaan kauniin kuoren lisäksi myös kodin vastuullisiin sisustusvalintoihin. Myönnän, että oman kodin sisustusratkaisuja on välillä (tai aika useinkin) tehty estetiikka edellä, joten otan tämän testijakson myös ammatillisen kehittymisen kannalta tärkeänä kokemuksena.




Täältä Savon sydämestä Kuopiosta on kolme testaajaperhettä, ja testaajien sekä IKEAn yhteinen tapaaminen järjestettiin marraskuussa. Tilaisuudessa meille kerrottiin kodin energiankulutuksesta ja kuinka voimme pienilläkin teoilla saada suuria säästöjä aikaan. Oli hienoa saada yksittäisiä aihe- sekä tuote-esimerkkejä, jotka säästävät normiarjessa ihan huomaamattamme. Valinta testiryhmään sai perheemme vahvemmin heräämään aiheeseen ja siihen, että voimme itsekin tehdä asian eteen jotain – tai itse asiassa todella paljonkin!





Ryhmätapaamisen lisäksi IKEA Kuopion edustajat vierailivat kotonamme ja pohdimme yhdessä, mitkä tuotteet olisivat tarpeellisia ja juuri oikeita meille. Jutustelimme perheemme kierrätystavoista, siivous- ja tiskivuoroista, ruoan valmistamisesta ja pyykin pesemisestä, mihin vettä kulutetaan ja miten kotiamme valaistaan. Todella valaiseva parituntinen, eikä keskustelu tiski- ja pyykinpesu-vuoroista edes aiheuttanut perheriitaa – kun kaikki tehdään yhdessä, niin miksipä aiheuttaisikaan.


 

Tapaamisen ja turinatuokion perusteella saimme testattavaksi mm. himmennettävät FLOALT-led-kattovalaisimet. Tämän lisäksi kodin kaikkiin valaisimiin vaihdetaan TRÅDFRI-polttimot ja sarjan kaukosäädin + gateaway , jotka mahdollistavat lamppujen himmentämisen ja värisävyn muuttamisen. 

Testi-jobi alkoi tutustumalla valaistuspuoleen ja tähänastisen perusteella olen so in love! Valaisimet ovat olleet meillä käytössä viikon, emmekä ole kärsineet kaamospimeydestä seitsemään päivään! Säädettävät valaistusteho ja valosävy ovat siis totaalisesti koukuttaneet meidät. Ilman minkäänmoista kaupallista taka-ajatusta, voin todella lämpimästi suositella FLOALT-valopaneeleita!

Jännitin etukäteen, kuinka tällainen ei-tekninen -tyyppi tulee pärjäämään älyvalaistuksen kanssa, mutta perhoset vatsassa olivat aivan turhia - helppoa kuin heinän teko! Salainen toiveeni oli, josko älyä tarttuisi vähän käyttäjäänkin ja ihan ilmiselvästi on tarttunut! ;)
 

Kestävämmän (ja huomattavasti älykkäämmän)

arjen terkuin,

- Mirkka - 


P.s. Meidän perheen testikuulumisia löytyy täältä https://ikeasuomi.fi/testaajat/tester/135?postid=252 - kannattaa pysyä huudeilla!





lauantai 13. tammikuuta 2018

Sisustuskirjan kuvauspäivä




Joo-o, tuollainen otsikko tälle postaukselle muodostui, kun mietin, miten saan kiteytettyä huippujutun muutamaan sanaan. Kuten IG:ssä olen muutamien kuvien yhteydessä jo maininnutkin, niin pidin yhden vuosilomapäivän ihan vaan säätiedotuksen mukaan. Kun pitkän pimeyden jälkeen kotikulmille luvattiin aurinkoa (lue: kuvausvaloa!), niin äkkiä pomolle lomahakemusta rustaamaan! 

Kotimme pääsi nimittäin sisustuspainotteiseen kirjaan mukaan ja sain itse kuvata sekä kirjoittaa tekstin kirjan sivuille - supersiistii! Kuvaaminen ja kirjoittaminen jakavat nimittäin lempilapsi-tittelini 1. sijan - aiheena sisustus, tottakai! Voitte siis vain kuvitella, miten innoissani olen asiasta!




Lomapäivän aamu vaikutti lupaavalta ja kauan kaipaamani valopallo nousi pikkuhiljaa horisontista. Aloitin heti aamusta eri kuvauskohteiden stailaamisen ja kuvasin ne auringon valoa orjallisesti seuraten. Ensin makuuhuone, jonne aamuaurinko sarastaa ensimmäisena ja sitten vuorossa oli olohuone-keittiö -akseli.




Olin saanut jo lehti- ja TV-juttuihin osallistumisen sekä koulun studiokuvausten ansiosta osviittaa, kuinka kuvauspäivät käytännössä kuluvat. Ja samalla kaavallahan se nytkin meni: ihan omassa kodissani ja ihan itseksein duunatessani. Suunnitellaan, stailataan, kuvataan, puretaan - ja lopuksi huokaistaan. Aikasen sama sabluuna kuin aiemminkin. Myönnän, että välillä hiukka rankkaakin (siis purkaminen ja loppusiivous), mutta so what, silti tuo kaikki on niin mukavaa.




Kahdeksasta neljään siinä vierähtikin eli virka-aika tuli huomaamatta täyteen. Tämän työpäivän jälkeen olin lähes yhtä väsynyt kuin oikeiden työpäivienkin, mutta huomattavasti onnellisempi! 

Henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden suhteen en yleensä hötkyile, vaan pohdin asiaa monelta eri kantilta, ja pyrin päätymään kannaltani siihen juuri oikeaan ratkaisuun. Niin kai nytkin: mittariin piti kerryttää reilu 40 vuotta ja sitten mä hokasin, että tämä on se minun juttuni!


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan - eikö? 

- Mirkka -


P.s. Kerron itse kirjasta enemmän, kun H-hetki ja julkaisupäivä lähestyy. :)







lauantai 6. tammikuuta 2018

Studiokuvausten tuotoksia

 


Valmistuin joulukuussa sisustussuunnittelijaksi ja kaksi viimeistä opintopäivää olivat minulle ne kaikista antoisimmat. Kuten aiemmassa postauksessa jo kerroinkin, olimme ensimmäisenä päivänä Nougat Showroomilla Laura Seppäsen kuvausopissa. Laura johdatti meidät tilan ja miljöön stailaamiseen sekä kuinka lopputulos saadaan ikuistettua yhteistyössä valokuvaajan kanssa.



Opiskelijat jaettiin kolmeen ryhmään ja jokaiselle ryhmälle annettiin oma kuvauskohde: keittiö, makuuhuone tai olohuone. Showroomin puitteet, huonekalut, kaikki ihanat sisustusesineet ja rekvisiitat olivat täyttä kymppiplussaa, joten minulle oli henk.kohtaisesti aivan sama, mikä huone napsahtaa kohdalle. Naps, nakki napsahti ja pääsimme touhuamaan makuuhuoneessa. Stailasimme reilun kymmenen hengen porukalla huoneen ja monen monista sisustuskuvista tunnettu valokuvaaja Pauliina Salonen kuvasi aikaansaannoksemme. 

Oli mielenkiintoista käytännössä kokea, kuinka kuvauspäivä etenee vieraassa miljöössä ja useiden eri ammattilaisten kanssa. Oman haasteensa loi vielä ryhmämme suuri koko, mutta sehän vain opetti toimimaan porukassa ja puhaltamaan yhteen hiileen. Ja kuten lopputuloksesta näkee; yhteistyö toimi, ja huoneen joka nurkka ja yksityiskohta stemmaa kokonaisuuteen.



Seuraavana päivänä stailauksen ja trendien rautainen ammattilainen Susanna Björklund opasti meitä still life -kuvien luomiseen. Opintojen vihoviimeinen päivä vietettiin huippukuvaaja Martti Järven studiolla. Uu-la-laa, sanon minä! Voiko inspiroivampaa paikkaa ja päivää olla, ja kaikki tämä sinetöi kuukausien aherruksen - luksusta! 

Käytössämme oli hurjan kansainvälisen menestyksen saavuttaneen MUJI-brändin tuotteita, joista meidän tuli loihtia asetelmakuva. Kuvitteellisesti ja tyylillisesti kuvan piti sopia esim. Asun- tai Deko -lehtiin. Neljän hengen naisenergialla päädyimme kylpyhuone-teemaan. Asetelman työstäminen alkoi tuotteiden valinnalla ja idea alkoi rakentua rekvisiittavarastosta löytyneen sinapinkeltaisen taustalevyn ympärille. Siitä se sitten lähti: tavaroiden edestakas pyöritys, tuotteiden lisääminen ja karsiminen. Välillä kuvattiin omalla kameralla, jotta nähtiin, miltä kameran linssin läpi näytti.  Tämän lisäksi vielä hieman tavaroiden pyöritystä, lisäämistä ja karsimista. Pedantti työ kannatti, kaikki saatiin millilleen kohdilleen ja ryhmämme oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen (ja niin taisi olla kuvaajagurumme Marttikin). Lopullinen kuva nimittäin saatiin kameran muistikortille heti ensimmäisellä napin painalluksella. Harvoin kuulemma menee heti maaliin, mutta minkäs teet; kun homma on hanskassa, niin homma on hanskassa. Hih hih... ;) 

Hyvä me: Linda, Ilona & Olga - ja iso kiitos teille ihanaiset! ♥



Olen onnekas ja päässyt kokemaan, miten erityyppiset kotikuvaukset ja haastattelut tehdään, ja kuinka TV-kuvaukset saadaan purkkiin. Kokemuksien listaan ovat kertyneet 
  • Unelmien Talo&Koti -kotijuttu, 2/2017 
  • Suomen kaunein koti -ohjelma, 2017
  • Piha ja parveke -ohjelma 2017
  • Savon sanomat -kotijuttu, 15.10.2017

Näiden huikeiden kokemusten lisäksi sain vielä olla mukana kahdessa erilaisessa kuvauspäivässä: olen kiitollinen.



Kevyitä asioitahan nämä ihmiselämässä ovat, mutta arvaatkas mitä? Nämä kokemukset ovat silti tehneet minusta onnellisemman ihmisen. Elämä vie välillä yllättäville poluille, mutta nyt olen löytänyt sen oman polkuni. Toivotaan, että se vielä joku päivä vie perille asti.

Inspiroivaa viikonloppua

- minulla se menee tiiviisti kamera kädessä!

- Mirkka - 

  


Kuvat © Helsinki Design School

Tilakuvat
Opettaja: Laura Seppänen
Valokuvaaja: Pauliina Salonen
Tuotteet: Nougat Showroom

Asetelmakuva
Opettaja: Susanna Björklund
Valokuvaaja: Martti Järvi
Tuotteet: Muji ja kuvausrekvisiittaa