keskiviikko 3. elokuuta 2016

Pieni askel lukijoille, iso askel kirjoittajalle

- elämäni ensimmäinen blogikirjoitus

 

Viisaammat sanovat, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", joten minäkin mietin, harkitsin ja suunnittelin oman blogin perustamista pitkään, tosi pitkään. Loppujen lopuksi oltiin siinä pisteessä, että blogiaiheita tupsahteli mieleen tasaiseen tahtiin ja sormet naputtelivat toimettomina pöydän pintaa, joten päätin, että nyt on suunniteltu jo tarpeeksi - nyt on aika ryhtyä toimeen! Ja täällä sitä ollaan; bloggaamassa!

Taustainfoa bloggaajasta ja miksi+mistä blogata

 

Pienestä tytöstä lähtien tykkäsin piirtää ja suunnitella, sekä vaatteita että koteja. Jo ala-asteella haaveammattini olivat joko muotisuunnittelija tai sisustusarkkitehti. Elämä yllättää ja aikuisena löysinkin itseni aivan muista hommista. Kiinnostuksenkohteeni eivät kuitenkaan ole vuosien varrella unohtuneet, ainoastaan olleet väliaikaisessa horrostilassa, ja olenkin herätellyt niitä mm. kuvaamalla Instagramiin mirkka.newcomer-käyttäjänimellä sisustus- ym. omaa silmää miellyttäviä aiheita. Kotimme sisustaminen ja pienen pihamme puutarhahommat ovat kuitenkin lähinnä sydäntäni - kulinaristisia elämyksiä tai naisellisia turhamaisuuksia kuitenkaan unohtamatta! ;) 

Kotimme - tuo bloggauksen pääkohde


En tunnista kodissamme mitään tiettyä sisustustyyliä, mutta kolme R:ää eli ruskea, ruoste & rustiikki voisivat hyvin kuvailla sisustustyyliäni. Kodistamme löytyy ajanpatinaa mm. talonpoikais- ja muiden vanhojen huonekalujen muodossa, mutta silti jostain nurkasta tulee mieleen Marokko, toisesta Aasia ja jossain on pilkahdus Afrikkaakin - eli parhaat palat eri puolilta maailmaa yhdistettynä yhteen huusholliin. Tätä kaikkea, sekä uusia diy- ym. ideoita ja toteutuksia, olisi tarkoitus jakaa blogissani.

Uusi sivu on nyt siis käännetty ja siirrytty bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan!

Alla kuvakollaasia tulevan blogini aihesisällöistä:
- ripaus ruskeaa, ruostetta & rustiikkia!



Keittiöelämää...
Kaunistusta ja koristelua...
Sisustamista ja vanhan entraamista...
Vanhan ja uuden yhteistyötä...
Naisellista hömpötystä...
Ja elämän eliksiiriä - eli hyvää ruokaa ja juomaa!

Tervetuloa mukaani!









19 kommenttia:

  1. Hei,
    Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia juttujasi!
    Tsemppiä bloginpitämiseen :)

    T. Villa Arpala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Villa Arpala,

      Voi kun kiva kuulla! :) Tämä on meikäläiselle vielä kovin uutta ja jännää, mutta toivotaan, että saan juttuja syntymään tasaiseen tahtiin. Aiheita ainakin pyörii mielessä kiivaaseen tahtiin, seuraavaksi pitää vaan löytää kaikelle aikansa. ;)

      Aurinkoisin terveisin Kuopiosta,
      Mirkka

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Jesh, ihan mahtavaa! Kiva nähdä täällä ja livenäkin toivottavasti pian uudelleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! :) Jännää olla täällä, hirveesti vaan kaikennäköisten painikkeiden ja toimintojen opettelua. Mutta vai ei muka vanha koira opi... ;) Toivottavasti tosiaan nähtäisiin taas ihan nokatustenkin - viime kerta oli mulle ikimuistettava! Jännityksellä odotan, milloin tapaamisen tuotos tulee ulos... ;)

      Terkuin Savon sydämestä <3
      Mirkka

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa blogimaailmaan, koukuttavaan sellaiseen! :)
    Instassa olen (pia1k) kuviasi seurannutkin jonkin aikaa, nyt sitten täälläkin :) Tervetuloa vastavisiitille blogiini!

    Mukavaa elokuun alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia ja mukava törmätä täälläkin! :) Mulle tämä on vielä uutta ja jännää, joten ei kannata ihmetellä, jos sivuille ilmestyy jotain outoa, esim. ylisuuri kuva tms... Nimimerkillä "Senkin onnistunut jo tekemään" ;) Kiitos kutsusta - käyn ilman muuta vastavisiitillä! :)

      Mukavaa elokuuta sinnekin! :)
      Mirkka

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta! :D Mä sekoilin myös alussa kaikkien säätöjen kanssa. Suunnitelmissa ollut jo kauan vähän muuttaa blogini ulkoasua, mutta kynnys aloittaa se säätäminen on korkealla... Olen siirtänyt sitä projektia jo muutaman kuukauden... :)

      Poista
    2. Ymmärrän täysin! :D Mutta on myös hienoa huomata, että jotkin säädöt on menneet kohdilleen, kun sai tällaisen julkaistuksi. Ehkä meissä jokaisessa asuu pieni nörtti, heh heh... ;)

      Poista
  7. Aivan mahtavaa! Olen seurannut sinua instanssa ja ihastellut tuota kolmea ärrää..Todellakin myös blogiasi.
    Tervetuloa vastavierailulle ♡
    Ja vielä tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Marjakujan Marika! :) Kiitos vaan, mukava olla täällä - ja ennen kaikkea, kun täällä törmää teihin Insta-tuttuihn. <3 Kiitos kutsusta, tulen toki vastavierailulle!

      Hymyilevin terkuin :)
      Mirkka

      Poista
  8. Hei, mäkin olen sun kuvia instassa ihastellut ja ihan mahtavaa, että päätit aloittaa myös bloggaamisen! Täähän on varmasti ihan sun juttu, joten kovasti kirjoitteluintoa matkaan! Jään ehdottomasti linjoille roikkumaa tässäkin kanavassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka vaan Muusa! :) Kiva, kun täällä törmää "tuttuihin". Aikamoista hapuiluahan tämä vielä on, mutta perästä tullaan ja pikku hiljaa uusia bloggaustaitoja opitaan. Tervetuloa linjoille - mä kävin just liittymässä sun linjoille!

      Nautinnollisia hetkiä viikonloppuun - ja toki muutenkin! :)
      Mirkka

      Poista
    2. Joo, se on metkaa, miten näissä some-kanavissakin muodostuu tuttavuuksia ja jopa ystävyyttä. Tämä on kyllä varsin antoisa "harrastus" monellakin tapaa ja koko ajan voi oppia uutta. Ja kiva, että löysit tiesi sinne mun linjoille! :)

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
    3. Jep, piiri pieni pyörii, mutta se on vain ja ainoastaan mukavaa! Ja tuttavuuksia/ystävyyksiä ei voi koskaan olla liikaa. <3

      Poista
  9. Tervetuloa niin jännään blogimaailmaan, tää on kivaa!

    Terkuin, Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elsa! Kivalta tämä tosiaan vaikuttaa. :) Kävin avaamassa suorat linjat sun bloggauksiin, niin pysyn tätäkin kautta ihanissa kuvissasi ajantasalla. ;)

      Mukavan viikonlopun toivotuksin,
      Mirkka

      Poista

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |