logo

lauantai 24. helmikuuta 2018

IIIK, KEITTIÖREMPPA LÄHENEE!



Perjantaina 1. joulukuuta kuningasidea iski, muutaman päivän sitä mielessäni hauduttelin ja sitten esitin ajatuksen miehelleni - vastauksen jo etukäteen tietäen. En enää muista mitä sanoja käytin ja mitenpäin ne lauseessa asettelin, mutta vastaus esittämääni ajatukseen oli odotettu "ei!". 

Noooh, elämä on opettanut, ettei vastoinkäymisissä kannata heti antaa periksi ja pitkä taivutus(lue: jankutus)työ tuotti (taas) tulosta ja nyt se sitten alkaa; meidän keittiöremppa meinaan! 



Kaikki sai alkunsa sisustussuunnittelija-opintojeni kahdesta viimeisestä päivästä, joista olen kertonutkin aiemmassa postauksessani. Päivät olivat niin inspiroivat, että synnyttivät pienessä päässäni keittiöremppa-ajatuksen, joka nyt sitten toteutuu. Nougatin showroomilla "pakko saada kotiin jotain isosti uutta, pelkkä uusi maljakko ei nyt riitä" -ajatus heräsi ja seuraavana päivänä se sinetöityi Martti Järven studion miljöössä. Studion kaakeliseinää ihastellessani päädyin siihen lopputulemaan, että kotimme keittiön laatat menevät nyt vaihtoon. Kiiltävää valkoista laattaa tiililadonnalla ja mustilla saumoilla. Piste. Tai sanoisinko "pilkku". Kun saa vuoden sisustusvision päähänsä, niin eihän muutosta voi pelkkään laattojenvaihtoon jättää, eihän? 

Ensivisio on kehittynyt matkan varrella ja valkoinen laatta on vaihtunut mustaan ja musta sauma valkoiseen, mutta nehän ovat ihan pikkujuttuja. ;)



Kotimme on rakennettu 2012, joten kaapistot (ja myönnän: koko keittiö) on vielä priimakunnossa. Mutta silti se (tai ainakin emäntä) kaipasi päivitystä, joten laatoituksen lisäksi vaihtoon menevät tasot, allas, hana ja pistorasiat/valokatkaisimet. Pientä pintaremonttia ihan kirjaimellisesti. Ja tulevalla viikolla se alkaa; iiik, ihanaa!


En malta odottaa, että pääsen stailaamaan remontin jälkeisen keittiön kuvauskuntoon ja kirjoittamaan kuulumisiani keittiörakkauden ensihuumassa - pysyhän kuulolla! ♥ 


Jännittävissä remontinodotustunnelmissa...

- Mirkka -

2 kommenttia:

  1. Ohohoo, toivottavasti remontti sujuu suunnitellusti eikä matkaan tule liikaa ylimääräisiä mutkia.

    Tsemppiä remontointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki sujui paremmin kuin hyvin ja nyt nautitaan uusista pinnoista. :) Vielä kun saisi kuvattua+kirjoitettua "uuden" keittiön tänne blogiin saakka... Kiirettä pukkaa, mutta ehkä vielä joku kaunis päivä...

      Ihanaa kevättä ja piristävää auringonpaistetta! ♥

      Mirkka

      Poista

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |