Lupasin edellisessä postauksessa kertoa, mitä muuta Tallinnan matkalta lähti mukaan kuin ihania hotellikokemuksia. Olin jo etukäteen ajatellut, että väkisin en matkamuistoja ostele, eikä turhaa krääsää kanneta kotiintuomisina. Toiveena oli, että löytäisin jotain paikallista, jotain mitä todella haluaisin. Kiertelimme paikallisia taide- ja käsityöliikkeitä kriittisin mielin, mutta silti jo ensimmäisten liikkeiden kohdalla huomioni herätti kaksi tuotetta: Bold Tuesdayn List of Countries- juliste ja Marion Isabelle Varikin Oh baby! -muki.
Kun huomasin yön yli nukkumisenkin jälkeen pysähtyväni kyseisten tuotteiden kohdalle, tiesin, että nämä ovat juuri ne tuliaiset, mitkä oikeasti haluan kotiini viedä.
Ennen kotiinlähtöä kävimme Virukeskuksen Rahva Raamat -kirjakaupassa ja kierroksen jälkeen kävin vielä kurkkaamassa sisustuskirjavalikoiman. Ja onneksi kävin, koska hyllyssä oli jo pidempään haaveilemani Monochrome Home -kirja. Alennuslaatikossa oli vielä The Creative Home -kirja, joka sekin lähti mukaan. Painavien kirjojen ostaminen matkamuistoksi ei ehkä ole se fiksuin valinta, mutta kirjojen kantamisen tuska unohtui kotona, kun sain asettaa kirjat muiden sisustuskirjojeni pinoon.
Siinä ne sitten olivat; pienet, mutta harkitut Tallinnan tuliaiseni. Ja kaikki sisustusaiheisia - tottakai! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |