kotiliesi

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kävin markkinoilla ja olen nyt virtahevon onnellinen omistaja!

m.newcomer_visualist

Karttuva ikäkö sen tekee, mutta minua ei huvita enää yhtään kaupoissa ravaaminen ja shoppailu. Nykyisin, jos/kun tarvitsen jotain, niin etsin tuotteen yleensä netistä ja jos sitä ei voi sieltä tilata, niin soitan paikalliseen liikkeeseen, varaan tuotteen ja käyn vain noutamassa sen sieltä. Sama pätee näköjään ulkomaan lomillakin. Siellä olen hitusen aktiivisempi, mutta kaupoissa kiertely ei silti ole listaykkösten joukossa lomaohjelmaa suunniteltaessa. 

Näin kävi hiljattain olleella Kanarian reissullammekin, eli kukkaro tarvitsi ottaa mukaan vain yhtenä päivänä, kun suuntasimme Puerto de Moganin joka perjantaisille markkinoille. Myyntikojuja oli ympäri satamaa ja kylän keskustaa, eli tavaraähkystä ei todellakaan ollut puutetta. Viimeisten kojujen kohdalla tajusin, etten ollut ostannut mitään - mikään ei vaan tehnyt vaikutusta. Suurin osa tavarasta oli samaa turistikrääsää, mihin on vuosien varrella törmännyt monissa muissakin matkakohteissa. Toivoin löytäväni markkinoilta jotain paikallista, mieluiten uniikkia käsityötä, mutta valitettavasti mitään tunteita kuohuttavaa ei tullut vastaan.


m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist
 
m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist

Hetken jo luulin, että ainoat Kanarian tuliaiseni ovat hotellin ravintolasta keräämäni kolme tyhjää kivennäisvesipulloa. Sisäinen DIY-tyyppini heräsi ja oli voimakkaasti sitä mieltä, että pullot oli saatava hinnalla millä hyvänsä. Viirauksensa kullakin... Tästä viirauksesta kerron seuraavassa postauksessa lisää.

Tyhjin käsin en kuitenkaan markkinoilta lähtenyt. Olimme suurin piirtein jo huitomassa taksia hotelliin paluuta varten, kun huomasin suuren myyntipöydän täynnä afrikkalaisia puuveistoksia ja -patsaita. Sarvikuono ja virtahepo kiinnittivät heti huomioni ja tiukan tinkimisen jälkeen minusta tulikin virtahevon onnellinen omistaja. Myönnän, että suomalaisen hermo meinasi jo kiristyä, kun afrikkalais-madamen kaupankäyntikulttuuri oli hiukkasen agressiivisempaa, mitä meillä täällä pohjoisessa. Mutta yhteisymmärrykseen silti päästiin ja kumpikin päätti kaupanteon hymyssäsuin.


m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist

Siinäpä se sitten oli; virallinen Kanarian matkan tuliaiseni. Ja niistä tyhjistä kivennäisvesipulloista seuraavassa postauksessa enemmän. Toisen roska on toisen aarre - se pitää niin paikkansa!


m.newcomer_visualist


- Mirkka -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |