kotiliesi

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Helppo ja halpa pika-DIY: Korutelineestä kaktuskoristeeksi



Minulla on kaupoilla kierrellessä koko ajan tutka päällä. Varsinkin kirpputoreilla tutkat on viritetty ääriasentoonsa. Etsinnässä on nimittäin jatkuvasti tee-se-itse -kohteita; jotain omaa mieltä sävähdyttävää, josta saa pienellä ehostuksella vieläkin sykähdyttävämpää. Ja tälla kaikella pitää luonnollisesti olla pienen pieni hinta.

Kuopion Carlson on liike, josta löytyy ihan mitä vain. Tarjolla on edullista päivittäistavaraa ja brändimerkkejä A:sta Ö:hön ja trendistä trendiin. Siis ihan mitä vain. Kiertelin taloustavaraosastoa ajan kanssa ja huomioni kiinnittyi myyntipöytään, joka oli täynnä valkoista Made in China -posliinia. Oli kuppia, kippoa, koriste-esinettä - kaikkea mahdollista posliinin muodossa. Ja kaiken sen keskellä oli pieniä kaktuskoristeita. Tai niin minä ainakin ensin luulin. Ihastuin koristeisiin ja pyörittelin niitä pöydällä erilaisina asetelmina. Yritin mielessäni visioida löytyisikö koristeille kotoa paikka, olisiko niille oikeasti käyttöä ja onko ne edes just mun juttu - etteivät vaan päätyisi taas käyttämättöminä kaapin perukoille...


Jonkin aikaa asiaa mielessä pyöriteltyäni päädyin kotiuttamaan meille kaksi hieman toisistaan eroavaa kaktuskoristetta. Jo liikkeessä minulla oli vakaa aikomus, että kiiltävä valkoinen posliinipinta (ks. toiseksi alimmainen kuva käsittelemättömistä kaktuksista) muuttuu tee-se-itse -käsittelyssä mattapintaiseksi hiekansävyksi. Juuri siihen samaan sävyyn, millä olen aiemmin maalannut Gran Canarialta tuodut kivennäisvesipullot ja uuden elämän saaneen puutarjottimen, joista kummastakin olen postannut aiemmin. Kyseessä on Prismasta hankittu  Rewellin pienoismallimaali sävy Matt 89. Maalin väri on täydellinen hiekan ja mudan sävy - sävy, joka tuntuu tällä hetkellä sisustuksellisesti passelilta paikkaan kuin paikkaan.

Huomasin kotona hintalappua kaktusten pohjasta irrottaessani, että lapussa luki 'Koruteline'. Niin no joo, sitähän nämä juuri olivatkin! Hassua, etten moista kaupassa hoksannut. Toisaalta, ihan sama, mikä kaktusten virallinen käyttötarkoitus oli, koska ne vaan miellyttivät sisustussilmää. Ja jos tarkkoja ollaan, niin aikasen pienikokoisia nämä korutelineiksi olisivatkin. Ehkä kaktuksen haaroihin voisi pari sormusta laittaa, mutta muuten ei kovinkaan käyttökelpoiset moiseen tarkoitukseen. Niinpä ne ovatkin täydelliset posliinikoristeet; pienet ja persoonalliset makuuhuoneen sisustuselementit.


Parin maalauskerroksen jälkeen kaktukset saivat oman paikkansa makuuhuoneen IKEAn BESTÅ -kaapin päältä. Kaapin musta kiiltävä lasipinta ja kaktusten mattabeige-väritys tuovat hienoa kontrastia - ne passaavat mielestäni paremmin kuin hyvin yhteen. 

Eikä tullut kalliiksi; kaktukset maksoivat 4,49 €/kpl ja maalipurkki vähän reilu kaksi euroa. Sisustaminen antoi taas sitä parastaan, eli suurta iloa pienellä vaivalla ja taloudellisella satsauksella. Kiitos sisustaminen, olet huippu! 

Tiistaisin tee-se-itse -terkuin

- Mirkka -

2 kommenttia:

  1. Hei, kysymykseni ei nyt liity tähän postaukseen, mutta mitä olette tykänneet ikean norsborg sohvasta? Meillä sohvan vaihto edessä nykyään söderhamn niin kuulisin mielelläni käyttökokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Piitu haittaa tippaakaan; aihe kuin aihe, mutta on kiva saada kommentteja ja kysymyksiä! :)

      Ollaan oltu tosi tyytyväisiä Norsborgiin, ei ole mitään valitettavaa. Sohva on ollut meillä muistaakseni jotain reilun vuoden ja on vieläkin lähes kuin uusi. Tyynyt ovat pysyneet kuosissaan ja kangas on edelleen priimakunnossa. Toki pidän istuinosassa Ikean saman väristä vilttiä ja pöyhin + vaihdan tyynyjen paikkoja noin kerran viikossa, mutta näin tekisin muillekin sohville. Meidän kolmen hengen ja kotieläimettömän perheen kokemuksella voin suositella!

      Poista

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |