kotiliesi

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Makuuhuoneen valaistus monta astetta paremmaksi: Artemide Tolomeo & Menu JWDA



Uuden sängynpäädyn myötä myös makuuhuoneemme valaistus päivittyi astetta, tai useampaa, paremmaksi. Halusin panostaa laatuun, niin teknisesti kuin myös esteettisesti. IKEAN kattopaneelivalaisimen lisäksi makuuhuonettamme valaisevat nykyisin Artemide Tolomeo -valaisimet tasolla ja seinällä. Alunperin haaveilin saman sarjan pienestä Tolomeo Faretto -seinävalaisimesta, mutta se ei ymmärtääkseni olisi onnistunut pintavetona, vaan olisi vaatinut suurempaakin seinäremonttirevohkaa. Niinpä luonnollinen valinta pöytävalaisimen pariksi oli tämä Tolomeo Mini Parete -valaisin.

Aiemmin makuuhuoneessa on ollut teollishenkisempiä mustia metallivalaisimia, joten alumiininharmaat pelkistetyn yksinkertaiset valaisimet tuntuvat nyt kevyiltä ja raikkailta harmaita seiniä vasten. 

 
Jotta musta metallipinta ei jäisi kuitenkaan aivan paitsioon, löytyy sitä uudesta Menu JWDA -pöytävalaisimesta. Ikkunan alla oleva Bestå-taso kaipasi myös oman valopisteensä ja tämä Menun pieni ja pyöreä vaikutti passelilta juuri tuohon paikkaan. Musta metallijalka valkoisella lasikuvulla on just hyvä. Valaisin on ollutkin enemmän kuin hyvä valinta, niin ulkoisesti kuin myös toiminnallisesti: himmenninkatkaisin on aivan huippu eritoten makuuhuoneessa, jossa valaistus vaihtuu sen mukaan luetaanko sängyssä, katsotaanko telkkaria, ollaanko tietokoneruudulla vai otetaanko sadekelillä ansaitut päikkärit.


Btw, nämä "tehtäisiinkö meille uusi sängynpääty" -ehdotukset miehelle ovat niin kultaa, kun ne mahdollistavat monen muunkin sisustuselementin päivityksen. Uusi sängynpääty = uudet valaisimet ja "o-hoh!": Loppujen lopuksi meillä on kuin kokonaan uusi makuuhuone! 

Makuuhuone on inspiroinut kevään aikana erilaisiin kyseisen huoneen sisustusmuutoksiin ja myönnän, että lisää on vielä tulossa. Mutta näistä lähiaikoina enemmän, pysyhän linjoilla!

Kevät (tai no joo, alkukesähän nyt jo on) 

& kodinrakennusvietti -terkuin

- Mirkka -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |