Uuden sängynpäädyn myötä myös makuuhuoneemme valaistus päivittyi astetta, tai useampaa, paremmaksi. Halusin panostaa laatuun, niin teknisesti kuin myös esteettisesti. IKEAN kattopaneelivalaisimen lisäksi makuuhuonettamme valaisevat nykyisin Artemide Tolomeo -valaisimet tasolla ja seinällä. Alunperin haaveilin saman sarjan pienestä Tolomeo Faretto -seinävalaisimesta, mutta se ei ymmärtääkseni olisi onnistunut pintavetona, vaan olisi vaatinut suurempaakin seinäremonttirevohkaa. Niinpä luonnollinen valinta pöytävalaisimen pariksi oli tämä Tolomeo Mini Parete -valaisin.
Aiemmin
makuuhuoneessa on ollut teollishenkisempiä mustia metallivalaisimia,
joten alumiininharmaat pelkistetyn yksinkertaiset valaisimet tuntuvat
nyt kevyiltä ja raikkailta harmaita seiniä vasten.
Jotta musta metallipinta ei jäisi kuitenkaan aivan paitsioon, löytyy sitä uudesta Menu JWDA -pöytävalaisimesta. Ikkunan alla oleva Bestå-taso kaipasi myös oman valopisteensä ja tämä Menun pieni ja pyöreä vaikutti passelilta juuri tuohon paikkaan. Musta metallijalka valkoisella lasikuvulla on just hyvä. Valaisin on ollutkin enemmän kuin hyvä valinta, niin ulkoisesti kuin myös toiminnallisesti: himmenninkatkaisin on aivan huippu eritoten makuuhuoneessa, jossa valaistus vaihtuu sen mukaan luetaanko sängyssä, katsotaanko telkkaria, ollaanko tietokoneruudulla vai otetaanko sadekelillä ansaitut päikkärit.
Btw, nämä "tehtäisiinkö meille uusi sängynpääty" -ehdotukset miehelle ovat niin kultaa, kun ne mahdollistavat monen muunkin sisustuselementin päivityksen. Uusi sängynpääty = uudet valaisimet ja "o-hoh!": Loppujen lopuksi meillä on kuin kokonaan uusi makuuhuone!
Makuuhuone on inspiroinut kevään aikana erilaisiin kyseisen huoneen sisustusmuutoksiin ja myönnän, että lisää on vielä tulossa. Mutta näistä lähiaikoina enemmän, pysyhän linjoilla!
Tarkkasilmäisimmät ovat voineet jo huomatakin, että blogini yläreuna näyttää hieman erilaiselta. Yläpalkkiin on ilmestynyt Kotilieden logo, eikä se ole sinne vahingossa tupsahtanut. Nimittäin kaikki Dekon blogit muuttivat Kotiliesi-sivuston alle. Olen siis edelleen Deko-lehden bloggaaja, mutta blogini vain muutti uuteen kotiin.
Tämä on hieno juttu meille bloggaajille, koska Kotiliesi on yksi Suomen suurimpia lifestyle-sivustoja ja aikakauslehtibrändejä verkossa. Kotiliesi.fi:ssä käy kuukausittain yli miljoona kävijää, joten toivon, että joku kävijöistä eksyisi minunkin blogiini. Näkyvyys tulee siis olemaan huomattavasti suurempi kuin aiemmin, joten iso kiitos tästä muutoksesta!
Ja lukijoille tiedoksi, että blogini sisältö ei tule sivustovaihdoksen myötä muuttumaan. Blogissa käsitellään edelleen elämän tärkeimpiä aiheita ja pähkäillään suurien kysymysten äärellä, eli painopiste on tulevaisuudessakin sisustuksessa. Mihinkäpä sitä maailman inspiroivinta aihealuetta vaihtamaan!
Btw, Kotilieden saitilla on artikkeli meistä majapaikkaa muuttaneista Deko-blogeista. Kannattaa tsekata - tervetuloa kurkkaamaan!