maanantai 19. syyskuuta 2016

Piha pukeutui syksyyn


Kukat ja kasvit alkavat lakastua ja pihan väritys on muutenkin muuttunut jo syksyiseksi, joten oli aika kaivaa lyhdyt esiin ja pukea piha syysasuunsa.

 

Osa kasveista on vielä todella eloisan vihreitä, joten kesä ei ole täysin päästänyt otteestaan. Piha on - varsinkin aurinkoisella säällä - todella kaunis; syvänvihreää ruskansävyillä höystettynä, joten väkisinhän siinä silmä lepää. 





Kauniisti nuo lyhdyt näyttävät käyvän kesäisen vihreälle ja aurinkoisellekin taustalle. Mutta kaiken kruunaa kuitenkin pimenevät illat ja kun saa sytyttää kynttilät palamaan - siitä vaan tulee niin rauhallinen olo...



Terassin pöydällä kesänsä viettäneet mehikasvit ovat odottaneet ruukkuun ja sisätiloihin siirtoa jo tovin, mutta on se kumma, miten syksyn tullen iskee totaalinen laiskuus puutarhahommien tiimoilta. Kehtuuttaa niin himskatisti, eikä enää huvittaisi tehdä pienintäkään pihahommaa. Kesällä olisin voinut viettää pihalla tuntikausia rikkaruohoja kitkien ja kaikenlaisia puutarhajuttuja nyhräten, mutta nyt tyytyisin mielelläni vaan ihastelemaan pihaa ikkunan läpi. Ulkotyöt ei vaan jaksa nyt innostaa, saatikka jos vielä pitäisi upottaa kätensä multaan. On se kumma, miten paljon vuodenajat vaikuttavat välillä niin intohimoisiin harrastuksiin. Noh, katsotaanhan vaan kunhan kevät taas koittaa, niin puen jo maaliskuussa puutarhahanskat käteen, kumpparit jalkaan ja odotan intopinkeänä pihalle pääsyä ja multahommia - kuin lehmät laitumille pääsyä. Ammuu! 





Mutta sitä ennen nautitaan syksyn väriloistosta ja kuulaista syysilloista - lempeää kynttilänvaloa unohtamatta!

Kauniita ruskansävyjä ja kynttilän lämpöä 

meille kaikille! 

Mirkka

2 kommenttia:

  1. Ruska <3 Kynttilät <3 Lyhdyt <3 Syksy <3
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se menee Pia! Vaikken syksyn pimeydestä yhtään tykkääkään, niin on se silti rikkaus, kun saa kokea neljä vuodenaikaa. Ja vaihtaa ulko-/sisäsisustusta sen mukaisesti! ;)

      Poista

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |