perjantai 24. elokuuta 2018

Edullinen sisustusvinkki: Olutpullot maljakkoina


Ei kai nämä minun postaukset ala mennä liian alkoholipitoisiksi, kun jokin aika sitten postasin viinalla sisustamisesta? Nyt olen nimittäin löytänyt uuden sisustusihastukseni eli olutpullot. 

Tarkennuksena kuitenkin, että postaukset on tehty pelkästään kevyellä estetiikka edellä -asenteella. Tarkoituksena ei siis ole mainostaa tai ihannoida alkoholituotteita.


Viime aikoina moni on kahvipöytäkeskusteluissa maininnut, kuinka kauppojen oluthyllyt laajenevat laajenemistaan ja vievät tilaa tarpeellisilta kulutustavaroilta. Kauppareissullani kiinnitin asiaan huomiota ja näinhän tilanne tosiaan monessa kaupassa on. 

Toisaalta en laittanut asiaa pahakseni, koska samalla huomasin, että olutpullothan ovat usein kauniita! Niinpä mukaani lähti pari hyllyn esteettisesti houkuttelevinta pulloa ja seuraavilla kauppareissuilla vielä muutama lisää. 

Mies-ressukka joutui taas uhrautumaan rouvan sisustusharrastuksen vuoksi ja tyhjentämään pullot - hih.


Pullot ovat edullisia maljakoita, joista raskii kerätä näyttävämmänkin asetelman ja vaihdella sisustukseen, fiilikseen ja vaikka vuodenaikoihin sopiviksi. Lisäksi pulloissa on luonnetta, joilla saa ripauksen aina tervetullutta persoonallisuutta sisustukseen.

 
 

Kippis perjantaille!

- Mirkka -


2 kommenttia:

  1. Kivannäköisiä - karhupullo ei ehkä ihan iskekään😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, taitaa Karhu-pullot tosiaan jäädä kaupan hyllylle... :D

      Kaunista syksyn odotusta!

      Poista

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |