Meillä on makuuhuoneessa pieni työpiste, jonka yleensä läppäri on valloittanut. Kolmen hengen ja kahden makuuhuoneen kodissa työtila piti yhdistää makuuhuoneen yhteyteen, joten työpöytä on toiminut samalla sekä yö- että työpöytänä. Aiemmin samalla paikalla oli vanha Singer-ompelukone, joka oli lähinnä yöpöytä-käytössä. Sisustajan kodissa huonekalut leikkivät piirileikkiään, joten tällä hetkellä mennään tosiaankin yhdistetyllä yö-/työpöytä-versiolla. Ja tämä ratkaisu on ollut todella toimiva.
Singer lähti aikoinaan uuteen kotiin ja työpöytä tehtiin kaapissa joutamattomana olevasta hyllylevyn palasesta ja IKEAn hyllynkannattimista, projektista jutunpätkää täällä. Pöytälevy maalattiin mustalla Miranolilla, jolloin siitä saatiin täysin kiiltävä. IKEAsta löytyi silmää miellyttävät tummanharmaat kiinnikkeet, joten ei muuta kuin kiinnikkeet seinään ja levy niihin kiinni - näppärää!
Mutta kuten sanoin sisustajan kodista, niin eihän tämä tietenkään ollut lopullinen ratkaisu, vaan pöytäidea jalostui ajansaatossa...
Koska kotimme neliöt ovat rajalliset, on sisustuksen ilmavuus pienissäkin asioissa aina tervetullutta. Niinpä sainkin idean, että pöytälevyn ollessa läpikuultavaa lasia, toisi se huoneen yleisilmeeseenkin keveyttä. Muutos olisi kaiken kukkuraksi helposti toteutettavissa eli soitto paikalliseen lasiliikkeeseen ja tilaus sisään. Alunperin ajattelin täysin kirkasta lasilevyä, mutta tilausta tehdessä ajatus kehittyi ja päädyin harmaaseen lasiin. Makuuhuoneemme on harmaavoittoinen, joten seinäväriin ja uudehkoon sängynpäätyyn sulautuva harmaa lasi olikin passeli valinta.
Lasilevy kiinnitettiin vanhoihin seinäkiinnikkeisiin kirkkaalla kaksipuoleisella teipillä, eli todella helposti kävi tämäkin pöytäpäivitys. Ulkopuolinen ei varmaan edes huomaa, että pöytälevy on vaihtunut, mutta omaan silmään lasinen versio näyttää huomattavasti paremmalta. Ne on niitä pikku juttuja, jotka tekevät ehyen ja viimeistellyn kokonaisuuden - niin sisustuksessa kuin kaikessa muussakin esteettisessä stailauksessa.
Olin jo suunnitellut ennen tätä pöytälevypäivitystä, että tulevaisuudessa, kun kodissamme on työ-/harrastushuone, haluan sinne metallisilla pukkijaloilla olevan isohkon lasilevyn työpöydäksi. Mustat Hay Loop Stand -pukkijalat harmaalla lasilevyllä tuntuisi tällä hetkellä täydelliseltä työpöydältä. Ja nyt kun käytännössä on todettu, kuinka kätevästi tee-se-itse -työpöytä rakentuu, niin enää ei puutu kuin se ylimääräinen huone. Mistäs niitä sitten saisi..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |