Maalaisromanttisesta teollisuustyyliin
Oma sisustusmakuni ja -tyylini kehittyy koko ajan ja minulla se menee selvästikin rouheampaan ja maskuliinisempaan suuntaan. Viimeisetkin maalaisromanttisen sisustuksen piirteet saavat pikku hiljaa kyytiä kodistamme ja nyt muutosvaiheessa oli ruokailunurkkaus. Valkoinen romanttinen ristikko-ovinen kaappi joutui kiltisti väistymään, kun tilalle astui mustalla metallilla ja patinoituneella puupinnalla koristeltu teollisuushenkinen vitriinikaappi. Vihdoin saatiin tyyli kohdilleen tuohonkin nurkkaan!
Entinen valkoinen vitriini on ollut lähtöuhan alla jo pidempään, mutta en ole saanut tehtyä asian eteen mitään. Ihastuin ensin palavasti Ikean Stocholm 2017 -malliston rottinkiseen kaappiin, jota ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä ollut mistään saatavilla. Kaikella on tarkoituksensa, eli jatkoin kaappien ja vitriinien etsintää, kunnes törmäsin tähän vanhaan rakkauteeni. Se oli sitten siinä. Enää ei tarvitse odotella Ikean kaapin tulemista Suomen markkinoille, eikä minkään muunkaan kaapin. Minä löysin jo omani, eikä mikään muu voisi istua keittiönurkkaukseemme paremmin tai tyydyttää esteettistä mielihyvääni täydellisemmin.
Kodissamme ei ole enää montakaan valkoista huonekalua, joten katsotaan, mikä niiden kohtalo tulee olemaan... Mielessä käy aina välillä mustan spraymaalipullon hankkiminen ja pinnan päivittäminen, mutta yritän hillitä itseni ja lohduttautua, että kontrastia ja kerroksellisuutta olla pitää - ei kaikki saa mennä samalla tasaisella kaavalla.