keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Juhannuksena nautittiin raparperi-vanilja -kerrosherkkua

 

Kuten edellisessä postauksessani kerroinkin, vietti perheemme juhannusjuhlaa ihan kotiosoitteessa. Juhannuksen menuun, kuten meillä muidenkin juhlapyhien, panostettiin kunnolla. Pääpaino oli - yllätys, yllätys - grilliruoalla lisukehärpäkkeineen, mutta eihän jälkiruokiakaan voinut unohtaa!

Jos joulupöydässä pitää aina olla Waldorfin salaattia, niin juhannuksena "pakko saada" -listalla on ehdottomasti Britakakku. Niin tänäkin vuonna, ja nyt kakku täytettiin ja koristeltiin mansikoiden lisäksi myös pensasmustikoilla ja vadelmilla. Ai että se oli hyvää!

Mutta eihän yksi kakku jokaiselle kahvihetkelle riitä, joten jotain muutakin piti imelälistalle keksiä. Blogini on Kotilieden saitin alaisuudessa ja sieltä löytyy mitä ihanimpia ruoka-aiheisia blogeja. Niinpä huomioni kiinnittyikin Suklaapossun helppoon raparperi-vanilja -juustokakku lasissa -reseptiin. Sehän oli juuri täydellinen alkukesän herkku. Pihamme raparperit olivat juhannuksen alla parhaimmillaan ja raikas raparperi toisi kaivattua vaihtelua rahka-kermatäytteiselle Britakakulle.


Lisäksi ohjeessa luvattiin, että se on helppo ja sitä se todellakin oli. Ensin keitettiin raparperihilloke ja kun se oli jäähtynyt, sekoitettiin valkoiset ainekset keskenään. Sen jälkeen vain lasiin keltaista ja valkoista vuorotellen - helppoa kuin mikä!

Tässä vielä Suklaapossun resepti viidelle herkkusuulle (annokset ovat isohkoja):

Raparperihilloke:
500 g (noin 1 litra) raparperin paloja
0,5 dl vettä
1,5-2 dl hillosokeria

Mittaa aineet kattilaan, keitä noin 10 minuuttia tai kunnes raparperi hajoaa, ja lopuksi jäähdytä hyvin. Itse tein hillokkeen jo pari päivää ennen annoslaseihin laittoa.

Vaniljamousse:
2,5 dl vatkattavaa vaniljakastiketta
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Vaahdota vaniljakastike ja lisää joukkoon maitorahka ja tuorejuusto. Sitten vain keltaista ja valkoista vuorotellen lasiin ja valmiit kerrosherkut jääkaappiin tarjoilua odottamaan.

Kuten lupasin: Tosi helppoa! 


Ai niin. Se tärkein meinasi unohtua, eli tämä oli hyvää. Raikasta & maukasta ja maku  vain täydentyi, kun herkku ehti juhannuksen aikana olla pari päivää jääkaapissa.

Kesäherkku, jota jokaisen raparperin ystävän kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Slurps!-makoisin terveisin

- Mirkka - 


P.s. Postaus ei mennyt ihan perinteisen sisustus-otsikon alle, mutta sain minä näitäkin kuvia varten stailata, joten hyvinhän tämä uppoaa sisustusblogiinkin. Sitä paitsi hyvää kannattaa aina kierrättää ja tämä oli juuri sitä!