Kun reilua 80 neliötä asustaa yksi koululainen ja kaksi työssä käyvää opiskelijaa, on lienee itsestäänselvää, että työtilaa on liian vähän.
Mies aloitti opiskelunsa viime syksynä ja tuolloin yöpöytänä toiminut vanha Singer-ompelukone tuunattiin tietokonepöydäksi - toimii!
Mutta mistä rouvalle työskentelytila koulutehtäviä varten? Meidän neidin kirjoituspöydän ääreen ei tulisi mieleenkään mennä, niin täynnä se on kaikkea "ei saa heittää pois!" -pikkusälää. Niinpä olen alistunut kohtalooni ja kasannut joka kerta tehtäviin liittyvät materiaalit, välineet ja kannettavan keittiönpöydälle - ja illalla pois. Huh, sanon minä.
Vaikka
mielikuvitukseni ei mielestäni ole sieltä aivan köyhimmästä päästä,
niin nyt ei silti raksuttanut. Ei sitten yhtään. Vaikka kuinka mietin
työtilaratkaisua, niin mieleen ei tullut yhtään mitään, ei edes kokeilun
arvoista. Kunnes.
Menin nettiin, googletin "ikea työpöydät" ja siinähän se sitten oli: meidän makuuhuoneen toiseen reunaan täydellinen työtilaratkaisu! Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, joten pikainen mittanauhan pyöräytys makuuhuoneessa. Kun visio iskee, niin silloin on laitettava töpinäksi. Jos turhan tarkkaan mittailee, voi huomata, ettei mielessä kaavaillut ideat toimikaan ja sehän nyt ei vaan sovi. Piste. Kun kuningasidea iskee, niin se on tarkoitettu vain ja ainoastaan toteutettavaksi, eikä silloin todellakaan peruta loistavia suunnitelmia! Samaa mieltä? ;)
Tuotteet lapulle ylös, auton nokka kohti Ikeaa ja sieltä löytyi kaikki tarvittava: työpöytä ja -tuoli, hylly, valaisimet ja vielä pisteenä i:n päälle täydellinen metallilaatikosto. Laatikoston löydettyäni huoneen mitat oli jo unohdettu, mutta vankkumaton sisustussilmä(?!?) sanoi, että laatikosto kyllä mahtuu suunnitellulle seinälle ja että se täydentää kokonaisuuden. Ja niinhän se tottavie täydensikin!
Nyt kun työpöydän ääressä on tehty pari koulutehtävää ja päästy blogipostauksen osalta jo näille viimeisille merkeille, niin täytyy todeta, että olipahan vaan onnistunut sisustuspäivitys. Ja aikaa vision saamisesta ja valmiiseen (työ)huoneeseen meni vajaa päivä, joten olen suoritukseen vallan tyytyväinen. Kuten lopputulokseenkin: yksi makuuhuone, kaksi työpistettä, eikä yhtään ahdasta tai muuten estetiikannälkäistä silmää häiritsevää.
Inspiroivin sisustuspäivitysterveisin
- Mirkka -
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Kevätkevennys
Kevään myötä, rantakelien lähestyessä, herää ajatus kevennyksestä. Isoa jäätelöannosta mättäessäni minullekin tuli mieleen, että nyt on muutoksen aika: meidän sohva tarvitsee ilmiselvää kevennystä! Talveen sopiva, lämpimä ja mausteinen sammaleenvihreä sai väistyä sohvalta ja tilalle ehdottomasti jotain raikkaampaa. Ai se minun kevennys?!? Onhan kesään vielä aikaa, ehtii oikein hyvin myöhemminkin. ;)
Talven palvelleet ja kylmiä jalkoja monesti lämmittäneet huovat pesun kautta kaappiin ja sisustustyynyjen vaihto vaaleampiin. Lopputulosta katsoessani en niin tiedä siitä vaalennuksesta, mutta minulle tuo staili on huomattavasti kevyempi ja keväisempi.
Arvatkaapas, mistä olen muuten tosi iloinen ja ylpeä? Siitä, että taas tuli kotiin sisustuspäivitystä, eikä mennyt yhden yhtä minuuttia kaupoissa kiertämiseen, saatikka kulunut ainuttakaan euroa! Tätä lisää; mielikuvitusta peliin ja säästötalkoot voivat alkaa. Jaah, toisaalta, keväällä kyllä tekee aina jotain uutta mieli... Ja ensi viikolla olisi koulupäivät Helsingissä ja jossain sisustusliikkeessäkin olisi niin kiva pyörähtää...
Timmiä rantakuntoa ja sisustusostoksia mietitään myöhemmin ja nyt keskitytään nauttimaan keväisestä olohuoneen ilmeestä - ja toisesta kinuskisesta jäätelöannoksesta! :D