Eihän siihen muuta syytä tarvita, eli eikun maalaamaan. Koska keittiö-olohuone -akseli on yhtenäistä tilaa ja keittiön seinä on korkeakiiltoista mustaa laattaa, niin pitäähän samaa struktuuria löytyä muualtakin. Entten tentten teelikamentten... Ja tsadaa: pensselöinnin kohteeksi joutui olohuoneen pöytämme. Pöytä on tehty vanhasta ruokailupöydästä, jonka jalat on pariin otteeseen lyhennetty sohvan eteen sopivaksi. Pinnassa oli ruskea petsi, joka nyt jäi mustan maalin alle. Kotiimme on vuosien varrella kerääntynyt jo turhankin paljon ruskeansävyjä, joten ruskeakiintiö tuli yksinkertaisesti täyteen. Piste.
Siitä alkoikin edellisessä postauksessa mainitsemani "ei mennyt niin kuin Strömsössä" -projekti. Koska olemme mieheni kanssa jo "semi-ammattilaisia" ;) maalaamisen saralla, ei maalikaupassa turhia myyjän apuja kyselty, vaan valitsimme hyllystä mustan täyskiiltävän maalin. Ennen maalausta tehtiin perusteelliset pohjatyöt eli pinnan hionta, pyyhintä hiontapölystä, vielä vähän hiontaa ja huolellista pyyhintää. Vihdoin ensimmäinen maalikerros pintaan ja hyvältähän se näytti. Tottakai se näytti, kun se oli musta. Tosin ei ihan niin kiiltävä kuin olin kuvitellut, mutta ei muuta kuin kuivumisen jälkeen uusi maalikerros, niin eiköhän se siitä. Mutta kun ei tosiaan siitä. Pinta ei ollut paksu ja tasaisen kiiltävä, vaan paremminkin laikukkaan mattainen ja vain paikoittain näkyi häivähdys kaivattua kiiltoa. Kaiken lisäksi pinta oli täynnä pienen pieniä ilmakuplia, eli lopputulos ei todellakaan ollut sitä, mitä haettiin.
Tässä vaiheessa todettiin, että kolmas kerros tuskin toden sanoo, joten ei auttanut kuin turvautua luottoystäväämme Googleen. Monilla muilla oli ollut samoja ongelmia ja joku onnellinen oli löytänyt avun Miranol-maalista. Minullakin oli Miranolin ylivertaisuudesta muistikuvia, joten pitihän sitä kokokeilla. Ensimmäinen pensselin veto ja olin varma; pöydästä tulee täydellinen! Pari kerrosta pinta vaati, mutta niin siinä tosiaan pääsi käymään, että lähes täydellinenhän siitä tuli! Paitsi että pöydän ollessa jo omalla paikallaan huomasimme, että yksi jalka oli jäänyt miranoloimatta ja se oli huomattavasti mattaisempi kuin muu pinta. Niinpä taas suojamuoveja ja maalausvälineitä virittämään kylpyhuoneeseen, mutta sehän kävi jo rutiinilla.
Yritin lohdutella itseäni sanonnoilla "hiljaa hyvä tulee" ja "lopussa kiitos seisoo". Ja on ne vanhat sanonnat vaan viisaita, kun niinhän siinä loppujen lopuksi kävikin! (useamman päivän tuhrauksen jälkeen) ;)
Jos jotain negatiivista lopputuloksen suhteen, niin kiiltomustassa näkyy pieninkin pölyhiukkanen heti sen jälkeen, kun olet juuri pyyhkinyt pinnan, mutta so what! Nyt pöytä joka tapauksessa mätsää täydellisesti keittiön seinälaattoihin - ne elämän pienet suuret asiat! ;)
