Olemme todella onnekkaita, kun meillä on neljä vuodenaikaa. No joo, välillä on turhankin kylmä ja toisinaan taas ahdistavan pimeää, mutta silti. Mikä muu inspiroisi paremmin neljästi vuodessa päivittämään kodin sisustusta - tai vaikka ruokapöydän kattausta!
Syksyisen sään saavuttua innostuin stailaamaan kolme erilaista, yksinkertaisella lookilla olevaa syyskattausta. Pellavaiset pöytäliinat ja ruskanväriset syyskimput jätettiin koreampiin kattauksiin, ja tällä kertaa paneuduttiin siihen, miten yksinkertaisilla kikoilla kattauksesta saa syksyisen ja samalla hieman näyttävämmän.
Ensimmäisessä musta-valkoisessa kattauksessa lämpöä tuovat erilaiset puunsävyt, toisen stailauksen juttu oli okran- ja öljynkeltaisissa yksityiskohdissa, ja kolmannessa leikitellään murretulla sinisen ja vihreän väripaletilla.
Stailaus 1: Mustaa ja valkoista kera puun ja pellavan
Stailaus 2: Okrankeltaista ja öljyn sävyjä
Stailaus 3: Mausteista sinistä ja murrettua vihreää
Kuten kuvista näkyy, pienillä muutoksilla saa kattauksen ilmettä muutettua melkoisesti. Peruskattaus muuttuu astetta viimeistellympään kuosiin pikkujutuilla; lautaselle teemaan ja tarjoiluun sopiva koriste (kukka, oksanpätkä, koristesulka, kuohuviinin korkki, jälkkärikippo tai -konvehti...), astiaston yhtenäinen tyyli-, materiaali- tai värimaailma ja kangas- tai paperilautasliinat - vain mielikuvitus on rajana!
Ja loppusilaus vielä viinilaseilla tai kynttilöillä, niin eiköhän se ala olla siinä; astetta näyttävämpi ja syksyisempi kattaus.
Mikä näistä kolmesta oli sinun suosikkisi? Ja mitä värejä tai materiaaleja sinun syyskattauksesta löytyy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |