keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Lasipullo kynttilänjalkana, osa 2


Jatketaanpas tätä "lasipullojen uusi elämä" -sarjaa ruskeilla pulloilla. Edellisessä postauksessahan kerroin vanhoista laboratoriokäytössä olleista pulloista, jotka ilahduttavat nyt kynttilänjalkoina.


Olen jo useamman vuoden ajan keräillyt vanhoja ruskeita lasipulloja, joita alkaa löytyä joka koossa ja muodossa. Jokin aika sitten sain herätyksen, että ruokakauppojen oluthyllyiltähän löytyy myös yllättäviä kaunottaria ja niistä kerroin aiemmin täällä. 

Kun värit ja muodot natsaavat yhteen, saa pulloista näyttäviä asetelmia kynttilänjalkoina tai maljakkoina. Kuvien pulloista kaksi on vanhoja kirpparilöytöjä, yksi pullo oluthyllyltä ja yksi on entinen saippuapumppupullo, jonka pumppu hajosi, mutta en raskinut luopua itse pullosta. Moninaiset ovat siis pullojen tiet, mutta nyt ne ovat sulassa sovussa sohvapöydällämme. 


Olen tykästynyt olohuoneemme värimaailmaan, johon erisävyiset ruskeat pullot mustalla ja harmaalla terästettyinä sopivat mainiosti. Kun tila ei ole suuri, tuo yhtenäinen värimaailma rauhaa ja yllättävää tilantuntua. Niinpä jätän suuremmat väri-iloittelut toisille ja pitäydyn tässä väripaletissa. Ainakin hetken. Tulevista väriviirauksistahan ei koskaan tiedä...

Kaikkea kivaa sinne linjojen toiseen päähän!

- Mirkka -




lauantai 3. marraskuuta 2018

Kotimme pääsi kirjan sivuille - ja kirja-ARVONTA tottakai!



 

Juu-u, näin on. Siellä se tosiaan seisoo, meidän koti kirjan sivuilla. Kotimme on siis mukana Ilona Pietiläisen Tervetuloa jouluun -kirjassa. Tämä oli minulle erityinen ja huikea kokemus, koska sain itse kirjoittaa tekstin sekä ottaa kotimme kuvat. Otan tämän aikamoisena luottamuksenosoituksena Ilonalta. Jos harrastusrintaman kaksi suurinta rakkaudenkohdetta ovat kirjoittaminen ja kuvaaminen, niin voitte arvata olinko innoissani, kun Ilona ehdotti, että voisin itse hoitaa koko paketin. 


Kirjassa esitellään toinen toistaan säteilevämpää joulukotia, jaetaan satumaisia ideoita ja kerrotaan lempeitä tarinoita. Kirja on täynnä mitä kauniimpia kuvia ja koukuttavimpia kertomuksia, joten joulufiilikseltä ei yksinkertaisesti voi välttyä. Se on paljon luvattu tällaiselta "ei niin joulutyypiltä". Osittain senkin vuoksi  meidän perheen joulu ei ole tontunnutunpunainen, vaan joulu rakentuu perinteille, joita maustetaan pienellä ripauksella itämaista magiaa.

Kirjaan pääsy omalla tekstillä ja kuvilla oli mahtava kokemus. Taas ollaan yhtä porrasta lähempänä haaveiden toteutumista. Matka on pitkä, mutta maastahan se pienikin ponnistaa.

Koska joulu on sadun ja haaveiden aikaa, niin saanko esittää pienen salaisen toivomuksen? Tässä se tulee, eihän Pukki kerrota kellekään: 
"Rakas Joulupukki, toivoisin, että jonain päivänä sisustuskirjan kannessa, kirjailijan nimen kohdalla, lukisi Mirkka Tulokas".

Jotta balanssi säilyy, niin pienellä ihmisellä pitää olla suuret haaveet. ;)



Joulu on myös antamisen aikaa, joten minulla on ilo arpoa yhdelle onnekkaalle Tervetuloa jouluun! -kirja. Arvontaan voi osallistua Instagramissa m.newcomer_visualist -tililläni Arvonta-kuvan yhteydessä. Arvonta alkaa nyt ja päättyy perjantaina 9.11. klo 22.00. Kipin kapin osallistumaan ja joulufiilistä kasvattamaan!
 

Ihanaa joulun odotusta ja 

satumaisen paljon onnea arvontaan!

- Mirkka -