Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilänjalka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilänjalka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. joulukuuta 2018

Yhteneväiset kynttilänjalat ja salainen sisustusmetodini


Kovin on ollut kynttilänjalkapainotteisia nämä meikäläisen viime viikkojen postaukset, mutta ei laiteta sitä mielikuvituksettomuuden, vaan ainoastaan vallitsevan sesongin  piikkiin. Taas tuli vaan polttava tarve jakaa kanssanne musta jouluni, siis musta kynttilänjalkajouluni. 

Tänä syksynä huomioni on kiinnittynyt kynttilänjalkoihin, joissa on "aluslautanen". En tiedä, mitä nämä ovat viralliselta nimeltään, vai onko niille edes mitään erikoisnimikettä. Kynttilänjalka mikä kynttilänjalka. Jos se lisäksi on musta ja muutenkin miellyttää yksinkertaisella muotoilullaan, niin se riittää. 



Hankin aiemmin H&M Homesta kaksi matalaa metallista kynttilänjalkaa ja täydensin kokoelmaa IKEAn korkeammilla FULLTALIG-jaloilla. Kun kodin tilat eivät ole päätä huimaavia, luo sisustuselementtien yhteneväisyys tilantuntua ja rauhallisuutta. Sama pätee yhtä lailla suurissa kalusteissa ja huonekaluissa kuin pienemmissäkin yksityiskohdissa. Niinpä meidänkin kodin väripaletin valtaavat pääosin musta ja ruskean + harmaan eri sävyt. Ja tyylillisesti yritän noudattaa tiettyä linjaa - linjaa, jota en tosin osaa laittaa minkään tietyn otsikon alle.



Noudatan siis tätä metodia myös kynttilänjalkojeni suhteen, eli yhdellä ja samalla kaavalla mennään. Ja jos vaihtelua haluaa, niin voihan vaikka kynttilöiden väriä vaihdella. Huomasitteko, kuinka minäkin "revittelin" ja laitoin perinteisten mustien ja harmaiden kynttilöiden sekaan yhden vihreän. Myönnän, aika hurjaa! ;)



Tällaiset tulee olemaan meidän joulun kynttiläasetelmat. Jonkun mielestä varmaan tylsät ja synkät, mutta minun silmiini ne näyttävät  lepattavine liekkeineen ainoastaan tunnelmallisilta. Kaveriksi ripaus kultaa, messinkiä ja havunoksan vihreää, niin avot: johan joulufiilikset alkavat mukavasti kutkutella vatsanpohjassa.

Tunnelmallisin terveisin

- Mirkka -

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Ginipullo kynttilänjalkana



Ginipullo on saavuttanut hurjan suosion kynttilänjalkana. Varsinkin Napue-pullo löytyy jo useammastakin sisustuskuvasta. Ihastuin itsekin samaiseen pulloon, mutta nuukana tyttönä en viitsinyt hankkia sitä ajatuksella, että kaadan sisällön viemäristä alas. Niinpä asia jäi hautumaan ja ehdin jo unohtaa koko pullon. 

Kunnes viininhakureissulla jäin Alkossa ihastelemaan kauniita pulloja ja ginihyllyllä huomasin MUI GIN -pullon. Pullorakkaus roihahti samantien ja pullo kummitteli mielessä niin kauan, että loppujen lopuksi se piti hankkia. Ja kun pulloa oikein kovasti haluaa, ei sen sisältökään enää ollut ongelma: Gini kaadettiin viinikarahviin ja rouva sai kauan himoitsevansa kynttilänjalan.
 

Ennen tyhjennystä pullo koristi kotiamme asetelmissa, josta olen kertonut aiemmin täällä. Kuten aiemmasta postauksesta huomaa, niin viinalla sisustaminenkin toimii oikein hyvin!


Luulenpa, että pienissä neliöissämme alkaa olla jo niin paljon kynttilänjalkoja ja tupruttelevia kynttilöitä, että taidan rauhoittua tällä saralla. Tasot on täytetty vanhoilla laboratoriopulloilla sekä ruskeilla kirpparilöydöillä ja nyt vielä ginipulloillakin. Eiköhän tällä kokoelmalla saada jo joulutunnelmakin aikaiseksi.

- Mirkka -



keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Lasipullo kynttilänjalkana, osa 2


Jatketaanpas tätä "lasipullojen uusi elämä" -sarjaa ruskeilla pulloilla. Edellisessä postauksessahan kerroin vanhoista laboratoriokäytössä olleista pulloista, jotka ilahduttavat nyt kynttilänjalkoina.


Olen jo useamman vuoden ajan keräillyt vanhoja ruskeita lasipulloja, joita alkaa löytyä joka koossa ja muodossa. Jokin aika sitten sain herätyksen, että ruokakauppojen oluthyllyiltähän löytyy myös yllättäviä kaunottaria ja niistä kerroin aiemmin täällä

Kun värit ja muodot natsaavat yhteen, saa pulloista näyttäviä asetelmia kynttilänjalkoina tai maljakkoina. Kuvien pulloista kaksi on vanhoja kirpparilöytöjä, yksi pullo oluthyllyltä ja yksi on entinen saippuapumppupullo, jonka pumppu hajosi, mutta en raskinut luopua itse pullosta. Moninaiset ovat siis pullojen tiet, mutta nyt ne ovat sulassa sovussa sohvapöydällämme. 


Olen tykästynyt olohuoneemme värimaailmaan, johon erisävyiset ruskeat pullot mustalla ja harmaalla terästettyinä sopivat mainiosti. Kun tila ei ole suuri, tuo yhtenäinen värimaailma rauhaa ja yllättävää tilantuntua. Niinpä jätän suuremmat väri-iloittelut toisille ja pitäydyn tässä väripaletissa. Ainakin hetken. Tulevista väriviirauksistahan ei koskaan tiedä...

Kaikkea kivaa sinne linjojen toiseen päähän!

- Mirkka -




tiistai 30. lokakuuta 2018

Lasipullo kynttilänjalkana, osa 1


m.newcomer

Illat pimenevät ja varsinkin viikonlopun hyggefiilis huutaa kynttilänvaloa ja -lämpöä. Niinpä viime talvelta jääneet kynttilät on kaivettu esille ja huvennutta kynttilävarastoa täydennetty uusilla. 

Vakiokynttiläkauppani on Tiger - tuo nykypäivän Tiimari. Tigeristä löytyy laaja värivalikoima kruunu- ja pöytäkynttiöitä. Olen jo jonkin vuoden ollut vannoutunut mustien kynttilöiden käyttäjä ja Tigerin kynttilät ovat tehneet vaikutuksen - sekä hinnallaan että laadullaan. Aiemmin käytin IKEAn valkoisia kynttilöitä eli värirepertuaarini on kasvanut huimasti, heh heh...

En ole valmis maksamaan kynttilöistä maltaita, kun ne kirjaimellisesti haihtuvat savuna ilmaan. Niinpä voinkin vuosien kokemuksella suositella näitä edullisempia kynttilävaihtoehtoja; laadullisesti minulla ei ole mitään valittamista ja tunnelmanluojina ne ovat vähintäänkin yhtä mahtavia kuin kalliimmat kanssasisarensa. 


m.newcomer
m.newcomer
m.newcomer

Jos kynttilärintamalla olen tiettyyn kaavaan kangistunut, niin toisin on kynttilänjalkojen kanssa. Mieli ja maku muuttuvat, joten ajan saatossa on tullut kerättyä kynttilänjalkoja ja tuikkukippoja kaapit täyteen. Niinpä ne ovat nykyisin ostokiellossa ja jos vanhat eivät kelpaa, pitää mielikuvitus laittaa hommiin ja loihtia vanha uudeksi.

Nyt  elän ilmiselvää pullokautta, joten ajattelin tehdä postaussarjan erilaisista lasipullo-kynttilänjaloista. Ensimmäisenä vuorossa ovat vanhat laboratoriokäytössä olleet lasipullot. Jossain vaiheessa pullot koristivat keittiökaappien päällä, mutta viimeisimmät vuodet ne ovat pölyttyneet varastossa ja odottaneet uutta tulemistaan. Onneksi en ole hävittänyt niitä, koska nyt niille löytyi uusi tärkeä tehtävä; kynttilänjalkana toiminen.

Mitäs tykkäät, toimiiko idea?

m.newcomer

Kynttilän lämpöisin tiistai-terkuin

- Mirkka -


lauantai 13. lokakuuta 2018

DIY-kynttilänjalat ja maljakot: Paras matkatuliainen (ikinä)!

m.newcomer_visualist

Kerroin aiemmassa postauksessani markkinoilta löydetystä afrikkalaisesta virtahevosta, mutta ehdottomasti paras Espanjan matkan tuliainen olivat tyhjät kivennäisvesipullot! Huomasin nämä upotetulla 5-kuviolla koristellut lasipullot hotellimme ravintolassa ja siitä alkoikin viikon mittainen pullojen metsästys. Pulloja ei nimittäin ollut yleisesti tarjolla, vaan niitä sai ainoastaan a'la carte -listalta tilatessa. Suurimmalla osalla hotellin asukkaista näytti rannetta koristavan all inclusive -ranneke, eli listalta tilaajia ei viikon aikana ollut kovinkaan monta ja pulloja sai kirjaimellisesti metsästää.

m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist
m.newcomer_visualist

Tavoitteenani oli saada kolmen pullon kokoelma ja viisi viimeistä lomapäivää kolmikon haalimiseen menikin. Kyttäsin kärppänä pulloja ja olisittepa nähneet tarjoilijan ilmeen, kun pyysin saada hänen tarjottimella roskikseen menossa olleen tyhjän pullon. Toisen roska on toisen aarre, ja ilmeestä päätellen ei tullut epäselväksi kumpiko tämä tyhjä pullo hänelle oli. Samoin kävi, kun näin nuoren saksalaispariskunnan pöydässä tyhjän pullon ja menin kysymään voisinko saada sen. Sori, en tainnut pullojen haalimisellani ainakaan nostaa suomalaisten mainetta maailmalla... Näin jälkikäteen ajateltuna melkein hävettää. Tai tarkemmin ajatellen, ei hävetä yhtään. Pullothan ovat aivan huipputuliaiset - ja kaiken kukkuraksi ilmaiset!

Alkuperäinen ajatus oli jättää pullot kirkkaiksi, eli olisin irroittanut niistä vain etiketit. Parissa pullossa oli kuitenkin niin voimakkaat naarmut liukuhihnalla kuljetuksesta tms., että maalipinta oli loppujen lopuksi paras valinta. Maalasin pullot Prismasta ostetulla pienoismallimaalilla. Nämä pikkuruiset maalipurkit ovat olleet jo vuosia ykkösjuttu DIY-hommissa. Väriksi valitsin matta-beigen, joka osoittautui nappivalinnaksi - nyt pullot näyttävät aivan savipulloilta! 

m.newcomer_visualist

Kun bongasin pullot ravintolassa, ensimmäinen ajatukseni oli, että niistä saisi hienon maljakkorivin. Kolme maljakkoa rinnakkain ja koristeeksi pienet niput koristeheiniä tai jokaiseen yksi koukeroinen oksa. Näin syksyn tullen maljakkoidea kuitenkin vaihtui ja nyt pullot saavat palvella kynttilänjalkoina. Maljakkoaika voi tulla sitten keväämmällä ja silloinhan maalipinnankin voi halutessaan vaihtaa raikkaammaksi. O-hoh, siinä tuli näköjään taas yksi syy, miksi nämä olivat aivan voittamattomat tuliaiset: silmää miellyttävän muotoilun lisäksi pullot ovat tosi monikäyttöisiä! 

DIY-terkuin

- Mirkka -