torstai 5. syyskuuta 2019

Makuuhuoneen uusi matto ja tärkeät kriteerit maton valinnassa


Kuten edellisessä postauksessani kerroinkin, vaihtui olohuoneemme itämainen viskoosimatto modernimpaan kuosiin. Hankimme itämaisen isohkon 200x290 cm -maton jokunen vuosi sitten paikallisesta mattoliikkeestä ja ostimme tuolloin myös saman sarjan pienemmän, 60x120 cm kokoisen maton. Tämä hieman turhankin pieni matto on palvellut meitä makuuhuoneessa sängyn vieressä. 

Kun olohuoneen matto ja maton tyyli vaihtuivat, niin luonnollisestihan näin piti käymän myös makuuhuoneessa. Asumme kompaktissa kolmen hengen kodissa ja eteisestä avautuu näkymä niin olo- kuin makuuhuoneeseenkin. Suosin sisustuksessa pitkälti "samaa sabluunaa" -mallia, eli yhtenäisyyden ja avaruuden vuoksi haluan, että pienehköjen tilojen sisustus mattoineen päivineen ovat keskenään samaa värimaailmaa ja tyylilinjaa.


Makuuhuoneen maton löytyminen olikin vähän isompi pähkinä purtavaksi, kuin helposti löytynyt olohuoneen matto. Aika monet nettisivut tuli läpikäytyä ennen kuin puoliksi vahingossa löysin etsimäni. Sotkassa oli mattoale ja ihastuin satasella yhteen tiettyyn yksilöön. Ajattelin jo nettikuvien perusteella, että hyvää kannatti metsästää; nyt löytyi just täydellinen meille. Mutta nähtyäni maton livenä, se ei ollut ollenkaan sitä, miksi olin sen kuvan perusteella kuvitellut. Kauppoja ei siis syntynyt, nyyh. Periksi ei silti annettu, kun kerrankin olin saanut raahauduttua liikkeeseen asti. Matto-osastoa kierrellessä huomioni kiinnittyikin pian Basil-nukkamattoon, jonka väri, kuviointi ja koko natsasivat hakemaani. Kaiken lisäksi se oli puoleen hintaan, eli matto vaihtoi omistajaansa vaivaisella 35 eurolla. Iski varsinainen voittajaolo; sainpas haluamani ja vielä halvalla!

Kuten kerroin, vanha matto oli huomattavasti pienempikokoinen kuin tämä uusi. Yleensä kuitenkin suosin suuria mattoja, jotka kokonsa ansiosta rajaavat tilan ja luovat yhtenäistä linjaa, joka taas luo esteettisesti tilan tuntua. Liian pienikokoiset matot pienentävät isoakin tilaa ja tekevät siitä rauhattoman oloisen. Niinpä tämä makuuhuoneen matto on sängyn mittainen ja kun se on vielä sängyn vieressä, pysyy huoneen visuaalinen ilme rauhallisena. 

Minun sisustusmottoni taitaakin olla, että ei rauhatonta tilkkutäkki-tunnelmaa, vaan rohkeasti suuria pintoja maton tai muun sisustuselementin muodossa.


Myös maton väri vaikuttaa yllättävänkin paljon yleisilmeeseen. Toki on tärkeää keskittyä siihen, käykö maton väri huoneen muuhun värimaailmaan, mutta melkein yhtä tärkeää on se, kuinka se "uppoaa" lattiamateriaaliin. Jos kyseessä on pieni huone, suosin usein lattian sävyisiä mattoja, jotta juuri tuolta tilkkutäkkimäisyydeltä vältytään. Tilanne on tietty toinen, jos matto on huoneen huomionherättäjä ja katseenvangitsija - silloin sen värillä ja struktuurilla on lupa leikkiä!

Ja jottei huone menisi tylsän yksitoikkoiseksi lattian, maton ja ehkä jopa  seinienkin ollessa samaa värimaailmaa, kontrastit hoitavat tilan pysymisen eloisana ja mielenkiintoisena. Toteutin tätä mm. olohuoneessamme, jossa suuret pinnat noudattavat samaa värilinjaa, kun seinät, sohva ja nyt tämä uusi suuri mattokin ovat harmaita. Vaarana tietty on, että huone muuttuu ahdistavan ankeaksi, mutta silloin kannattaa ottaa kontrastit mukaan sisustukseen. Omaa sisustussilmää ainakin miellyttää, kun harmaan vastapainona on esimerkiksi erilaista ruskeaa strukstuuria ja tekstuuria. Unohtamatta tietenkään terästystä tuovia pikantteja mustia detaljeja.


Summa summarum; onnistunut mattovalinta koostuu tarpeeksi suuresta koosta, värivalinnoista ja huoneen yleisilmeen kontrasteista. 

Mitkä ovat sinun mattokriteerisi?


- Mirkka -


tiistai 3. syyskuuta 2019

Olohuoneen uusi matto: Syksyn lämpimät sävyt vaihtuivat viileään värimaailmaan



Itämainen olohuoneen mattomme on palvellut jo pidemmän aikaa ja vuosien varrella välillä on iskenyt kovakin matonvaihtohimo (kuvia vanhasta matosta löytyy mm. täältä ja täältä). Himo on saatu kuitenkin aina laannutettua teidän ihanilla kommenteilla; vanha mattomme on saanut todella paljon kehuja ja herättänyt ihastusta. 

Oma silmä on vaan jo niin turtunut kyseiseen mattoon, joten maton vaihto yksinkertaisempaan kuosiin on käynyt usein mielessä. Ja sitten taas jonkin julkaisemani kuvan yhteydessä katsojien huomio on kiinnittynyt juuri tuohon mattoon, saan positiivisen kommenttiryöpyn, ja siirrän vaihtosuunnitelmia hamaan tulevaisuuteen.


Mieli muuttui taas sekunnin sadasosassa, kun törmäsin facebookin sisustusryhmässä hienoon musta-valkoiseen käsinsolmittuun villamattoon. Mattokuume nousi samantien hallitsemattomiin lukemiin, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Kyseinen villamatto olisi ollut täydellinen meillekin, mutta valitettavasti se oli villaa. Villassa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, sehän on hieno luonnonmateriaali. Mutta kun on tällainen hajuvammainen, niin en villan ominaistuoksun vuoksi voi ajatellakaan kyseistä materiaalia suurena sisustuselementtinä meille. 

Sen verran matto kuitenkin kummitteli mielessäni, etten hylännyt ostopäätöstä heti, vaan kävin mattoliikkeessä - haistelemassa mattoja. Joo-o: haistelemassa! Hullun hommaa, mutta kannatti. Kun sokkona kävelin liikkeessä, huomasin heti, milloin ollaan villamattokasan kohdalla. Se oli siis lopullinen sinetti, että villamattoa en valitettavasti voi hankkia. 

On oikein hyvä juttu, että hajuaisti toimii, mutta hei; rajansa kaikella!


Niinpä villamatto hylättiin, mutta kuten sanoin, leijailin henkisesti jo hallitsemattomissa matonvaihtotiloissa. Ja kun mopo oli lähtenyt keulimaan kunnolla, ei mennyt kauaakaan, kun löysin meille passelin maton. Se ei ollut musta-valkoinen, kuten matto, johon somessa ihastuin. Ei käsinsolmittu, eikä luonnonmateriaalia. 

Se oli harmaa-valkoinen, koneellisesti kudottu, keinokuituinen matto. Kuulostaa aikasen paljon huonommalta, kuin ensimmäinen vaihtoehto. Mutta tämä materiaali on ympäristöystävällistä keinokuitua ja on ihanteellinen niille, jotka ovat allergisia luonnonmateriaaleille. Materiaali on antistaattinen, eli siitä ei irtoa kuituja, eikä se kerää pölyä. Ja tärkein ominaisuus tällaiselle hajuherkkikselle: se on täysin hajuton. 

Makuja ja rajoitteita on monia, mutta onneksi meille kaikille löytyy sopivia vaihtoehtoja - myös mattomaailmassa!


Yleensä syksyä kohti kuljettaessa koti täydentyy lämpimillä ruskan väreillä ja kotoiluun kutsuvalla ilmeellä. Tällä kertaa syksyisen murretun sävyinen ja runsaskuvioinen olohuoneen huomionherättäjä vaihtuikin yksinkertaisempaan kuosiin ja viileämpään värimaailmaan. Mutta hyvin tämä pehmeämpikin look toimii syksyisessä sisustuksessa. Ja voiko ihanampaa ollakaan, kuin työntää syyssään kohmettamat varpaat pehmeään ja lämpimään nukkamattoon - oih, sanon minä! 

Syksy: Olemme valmiina, saat tulla!

- Mirkka -