Juu-u, näin on päässyt käymään! Makuuhuoneemme taso on täyttynyt erilaisista anopeista; on kieliä ja hampaita alalajineen. Olen aiemmin ollut vannoutunut kaktustyyppi, mutta viime aikoina anopit ovat valloittaneet vihersilmäni.
Suhteemme ei ole alusta alkaen ollut auvoinen, vaan meillä on ollut iso työ opetella yhteiselämään. Aluksi sorruin liialliseen kasvien hoitoon, joten onnistuin mädätyttämään anoppini. Nyt pyrin olemaan "huonompi" hoitaja eli kastelen kasveja niukemmin ja harvemmin.
Hah, siitäs saitte, kun ei hyvä hoito kelvannut! ;)
Kuten IG:ssä aiemmin kerroinkin, työhuoneessani oleva anopinkieli saa vauvan, eli pieni uusi verso kasvaa kovaa vauhtia ruukun reunalla. Tämä lienee juuri sen ansiota, ettei työhuoneen kasvia tule hoidettua liikaa; vettä annetaan, kun muistetaan - jos muistetaan. Niinpä olen nyt kotonakin tarkempi sen suhteen, milloin ja minkä verran kastelen kasvejani. Tämä taitaa tosiaan tuottaa tulosta ja kasvit ovat selvästi viihtyneet.
Yhden anopinkielen vein kesäksi puoliaurinkoiseen paikkaan terassille. Terassillamme roikkuu amppeleita rivissä yrttejä varten, mutta tänä kesänä olin laiska yrttien suhteen ja laitoin yhteen amppeliin anopinkielen. Anoppi näytti viihtyvän oikein hyvin ulkoilmassa ja tuulessa huojuvassa ruukussa.
Syksyn pimeys ja talven kuivuus tuovat omat jännitysmomenttinsa kasvien suhteen. Toivotaan kuitenkin, että yhteiselomme kaikkien anoppien kanssa on jo niin vankalla pohjalla, että viihdymme yhdessä pienten koettelemustenkin läpi.
