torstai 19. joulukuuta 2019

Joulukattaus: näin meillä tänä vuonna



Kerroin viime joulun alla, kuinka joulukattausta on mukava suunnitella etukäteen ja tehdä kattauksesta harjoitusversio H-hetkeä varten. Monen mielestä varmaan ihan turhaa ajan hukkaa, mutta tällaisesta sisustushurahtaneesta aivan älyttömän mukavaa pakkautuneen luovuuden purkamista.

Vaikken tunnustaudukaan viralliseksi jouluihmiseksi, huomasin silti jo marraskuun puolella suunnittelevani, minkälaisessa kattauksessa tänä jouluna nautitaan pöydän anteja. Meillä on nyt uusi ruokapöytä, joten jo sekin tuo pientä visuaalista muutosta kattaukseen. Vaikka pöytälevy onkin lasia ja se jo itsessään on näyttävä, pukeutuu pöytä silti tänä jouluna pellavaan. Hankin H&M:ltä harmaan pellavapöytäliinan, joka antaa suuntaviivaa muulle kattaukselle. Tarjoiluastioita ei todellakaan vaihdeta vuosittain, eli tänäkin jouluna meillä nautiskellaan jouluruoka H&M:n petroolinsinisiltä lautasilta, jotka saavat kaverikseen H&M:N samansävyiset pellavalautasliinat.


Joulunajan kattausten värimaailma rakentuu siis harmaan ja petroolinsinisen ympärille. Esteettisenä kontrastina ja pöydän piristeenä kattaus viimeistellään lämpimillä ruskeansävyillä, jota löytyy mm. jouluisista pähkinöistä ja erilaisista puuastioista. Jopa pelkkä juuttinaru toimii joulukattauksessa täydellisesti ja meidän lautasliinat pidetäänkin aisoissa paksua narua olevilla lautasliinan pidikkeillä.

Joulupöytä ei itse asiassa tarvitse kovinkaan paljon koristelua; jo pelkät jouluruoat tuovat mausteisilla sävyillään pöytään mielenkiintoa ja näyttävyyttä. Jos kattauksesta haluaa vielä astetta tai paria juhlavamman, riittää siihen 
- kattauksen yhtenäinen värilinja (meillä harmaa ja petroolinsininen)
- maljakkoon jouluista vihreää (meillä tod. näk. pieni männynoksa)
- ripaus luonnonsävyjä (meillä puutarjottimet,juuttinaru ja lautasliinan koristeena kuiva heinänpätkä)
- ja kattauksen kanssa sävy sävyyn olevat kruunukynttilät.


Siinä kaava meidän tämän vuoden joulukattaukseen. Päälle vielä kuvasta unohtuneet (hups!) kiiltävät viinilasit ja aterimet sekä lämpöä luovat lepattavat kynttilät - ja sitten se on siinä: Meidän joulukattaus. 

Rentoa joulun odotusta & leppoisaa joulun aikaa!

- Mirkka -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |