Näytetään tekstit, joissa on tunniste lampaantaljat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lampaantaljat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. joulukuuta 2018

Tuulikaapin talvistailaus


Kuten edellisessä postauksessani kerroin, tekevät taljat talvikodin. Niinpä taljoja löytyy melkein jokaisesta huoneesta, eikä tuulikaappiakaan ole unohdettu. Pienessä tuulikaapissa on IKEAsta hankittu musta puupenkki, joka on kuin mittatilaustyönä meille tehty; penkin leveys on seinästä seinään ja syvyyttä just eikä melkein täydellisesti. 

Talven tullen penkkiä koristaa ja peffaa lämmittää penkille laitettava tummanruskea lampaantalja. Kun kylmenevä sää herättää kotoilufiilikset, pitää tuulikaappiinkiin saada lämpöistä tervetulo-tunnelmaa. Pisteenä I:n päälle talja saa kaverikseen talviteemaan sopivan sisustustyynyn.


Penkin alla on kaksi vanhaa koria, joihin kiinnitimme jo vuosia sitten pienet renkaat alle. Korien pohjaan on ruuvattu pohjan kokoinen vanerilevy, jolloin renkaat saatiin kiinnitettyä tukevasti huokoiseen korimateriaaliin. Koreissa säilytetään pipoja, huiveja, käsineitä ym. kulloisenkin sesongin asusteita. Korit ovat kovassa käytössä ympäri vuoden ja renkaiden ansiosta niitä on helppo liikutella. Lisäbonuksena vaatekappaleet ovat piilossa ja pieni tila pysyy järjestyksessä - esteetikko kiittää ja kumartaa!

Eteinen, ja monessa kodissa juuri tuulikaappi, ovat ne tilat, jotka toivottavat vieraat tervetulleiksi. Niinpä tilan käytännöllisyys vaatii usein suunnittelua, jottei vaate- ja kenkävuori ota vieraita ensimmäisenä vastaan. Pienillä avuilla, kuten tässä tilanteessa pyörillä olevilla koreilla, saa kompaktinkin tilan yllättävän toimivaksi. Lisäksi penkille taljaa ja tyynyä, niin tylsähkö tuulikaappihan muuttuu jo kotoisaksi!


Näin se koti päivittyy pikku hiljaa talviseen asuunsa. Ja juuri, kun kaikki palaset alkavat olla paikoillaan, koittaa kevät ja on aika riisua koti kevyempään kuosiin. 

On se hyvä, että meillä on nämä neljä vuodenaikaa; ei käy aika pitkäksi vaan pysyy sisustajakin toimeliaana!


Talvisin tiistai-terkuin

- Mirkka -

perjantai 7. joulukuuta 2018

Taljat tekevät talvikodin


Keväällä koti riisuttiin kevyeen kesäasuun ja nyt on aika kaivaa hyggeilytamineet varastoista. Taljat on taas aseteltu sohvalle lämpöä ja pehmeyttä, sekä talvista tunnelmaa tuomaan. On se jännä juttu, miten pienillä asioilla saa koko huoneen ilmeen muuttumaan. Pelkistetyn raikkaasta olohuoneesta kuoriutui hetkessä houkuttelevan boheemi hyggepesä - pelkillä taljoilla!

Muulloin sohvan istuinosaa suojaa sohvanvärinen ohut peite, mutta nyt se vaihdettiin kolmeen Biltemasta hankittuun lampaantaljaan. Mikäpä olisikaan luontevin sisustuskauppa, hih. 

Taljojen myötä oltiin heti pari askelmaa lähempänä hyggeilyfiilistä - ja jopa jouluista ilmettä! Kiitos Biltema!




Sohvalla on nyt todella pehmeä ja lämmin loikoilla. Täydellisestä oleilusta puuttuu vain punaviinilasillinen tai kuuma glögimukillinen... Hei kuunnelkaa nyt minua! Minähän alan kuulostaa jo pahemmaltakin joulutyypiltä, vaikka olen toitottanut, etten sellainen olisi! Ikä taitaa alkaa pehmentämään vannoutuneita asenteita... 

Toisaalta, ajattelin juuri, etten taida liiemmälti koristella joulua tänä vuonna. Kuten en kyllä tehnyt edellisenäkään jouluna. Eli "Hah!" - enpäs ole täysin pehmentynyt! ;)



Kun koti on siivottu ja laitettu muutenkin kauniiseen kuosiin, ei joulutunnelma kaipaa ylenpalttista koristelua. Taljat ja lepattavat kynttilät luovat oikeanlaisen lämpimän tunnelman. Siihen kun lisätään lapsen toivoma valomerellä hunnutettu joulukuusi sekä herkuista notkuva ja kauniisti katettu ruokapöytä, niin meidän perheen joulu alkaa olla paketissa. 

Ei siis liikaa ahdistuksenväreitä tuovia joulukilkuttimia vaan mielenrauhan säilyttäviä ja tarkasti valikoituja pieniä juttuja. Niillä tehdään meidän kodin rauha - joulurauha.


Taljoa on vuosien saatossa kertynyt eri värisiä ja kuosisia; on harmaata, vaalean- ja tummanruskeaa, kiharalla ja suoralla karvalla. Joka nurkkaan on siis omanlaisensa ja taljoja löytyykin pitkin kotia. Taljat kuuluvat kotimme talveen ja pysyvät sisustuksessa pitkään joulun jälkeenkin. Keväämmällä taas riisutaan sisustusta ja kevennetään kotia, mutta siihen saakka nautitaan turvallisesta kotoilutunnelmasta.

Hyggeilytunnelmin

- Mirkka -


P.s. Joulupukki lupasi toimittaa minulle yhden lahjan etukäteen ja uskonpa, että sekin verhoutuu omaan taljaansa. Postausta pukkaa lähiaikoina, pysyhän linjoilla.