sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Uusi kamera - kaunis kamera




Arki meinaa viedä niin mukanaan, että bloggailut ja instailut ovat jääneet aivan hunningolle. Tein kuitenkin asian eteen edes jotain; ostin nimittäin uuden kameran ja olen nyt onnellinen Olympus OM-D E-M 10:n omistaja! En osaa vielä käyttää kyseistä laitetta, mutta sehän on pelkkä sivuseikka. Pääasia, että kamera on kaunis! ;) Ja tämä yksilö on juuri sitä - eikös olekin?






Teknisten ominaisuuksien ja positiivisten käyttäjäkokemusten lisäksi juuri tämän kameran valintaan vaikutti voimakkaasti - arvaappaas mikä? Se on esteettisesti havaittavissa, englanniksi se on b---n ja suomenkielellä se alkaa r:llä. Ei liene vaikea arvata, että ruskea nahkakuori miellytti meikäläisen silmää kympillä! Ja miten kätevä tämä valinta olikaan; kameraliikkeeseen mennessäni kerroin myyjälle, että tilaamani kamera oli kuulemma tullut. Myyjä tiedusteli minkähanlaisesta laitteesta on kysymys, vastasin että ruskeasta ja myyjä tiesi heti, mistä kamerasta on kyse. Kätevää!




Kameran kätevyyttä lisäisi varmasti huikeasti myös se, että opettelisin käyttämään tekniikkapuolen sujuvasti. Mutta kaikki aikanaan, eli nyt keskityn vain ihastelemaan kameran muotoilua, ihastuttavan rouheaa vintage-henkeä ja ennen kaikkea VÄRIÄ! ;)





  Kuvankauniita hetkiä!

- Mirkka -

7 kommenttia:

  1. Onnea uudelle, tyylikkäälle, ruskealle kameralle!! ❤ Hieno on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Peruskuvaus onnistuu kyllä jo, ja nyt pitäisi opetella muut hienoudet. Tekniikka ei ole intohimoni nro 1, 2 tai edes sata, mutta kai tässä pitää yrittää motivoitua senkin suhteen - bläähhh... Mutta nätti peli se on! ;)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. On kyllä todellinen kaunotar! Kamerat on pelkästään esineinä niin kauniita, varsinkin kaikki vintage ja vintage-henkiset yksilöt, että jos raha ei olisi ongelma, niin ostaisin niitä varmaan hyllyt täyteen... Kuuluiko tuohon malliin muuten nahkahihna ihan vakiovarusteena?

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Mieluusti olisin kameran "sillä toisella" puolen ja ihastelisin vain tuota kaunotarta. Mutta pitänee tosiaan vaan käyttää, jotta tullaan sinuiksi toistemme kanssa. Tähän asti meillä on synkannut oikein hyvin. ;)

    Kamera-hylly tai -vitriini olisi kyllä siisti! Ei muuta kuin säästämään ja kirppareita kiertämään. Ja juu, nahkahihna kuului pakettiin. :)

    VastaaPoista
  4. Onnea uudesta aparaatista! Mageet kuvat kamerasta. :)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hosuli! Kauniista kamerasta ei saa muita kuin kauniita kuvia, hih. ;)

      Kauniita hetkiä sunkin kameran taakse! :)

      Poista

| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |