Simsalabim ja eteisen taso vaihtoi väriä!
Huonekalujen mustaksi maalaaminen näyttää meidän huushollissa olevan vallitseva trendi ja tällä kertaa vuorossa oli eteisen taso. Pitkän pähkäilyn ja henkisen taiston jälkeen valkoisesta tuli lopulta musta. Black is the new black - or something...
Tason on tehnyt tuttavani pikkuveli, tuolloin vain 17-vuotias taitava puusepän alku. Tasolla on siis tunnearvoa ja sen muuttaminen alkuperäisestä tuntui melkein huonekalun pahoinpitelyltä. Tasosta ei oltu kuitenkaan valmiita luopumaan, mutta sen valkoinen väri vanhoine lankunlautoineen tuntui turhan romanttiselta nykyiseen tyyliimme. Kun kyse ei ole halpismassatuotannosta vaan aidosta ja jykevästä täyspuisesta huonekalusta, mahdollisti se entraamisen pienellä työllä halutunlaiseksi. Tällainen tuunaus ei olisi onnistunut vaneri-, viilu- tai MDF-pintoihin, ei ainakaan niin siististi ja tulevien vuosien kulutusta kestävästi. Samalla vältyttiin huonekaluliikkeissä ravaamiselta (huh!) ja kuin huomaamatta tuettiin myös vastuullista kuluttamista - päivän hyvä työ oli siis purkissa!
Mietin värin vaihtoa tosi pitkään, enemmän ja vähemmän useiden kuukausien ajan. Kun kuningasajatus pamahti loppujen lopuksi kirkkaana otsalohkoon, niin silloin ei auttanut kuin toimia. Seuraavaksi siis nokka kohti maalikauppaa ja maalauspuitteita (taas) kylppäriin virittelemään. Nyt mentiin laiskimman kautta, joten etukäteen harkitut hiomiset ja pohjamaalaukset jäivät tällä erää. Vaikka tuunausprojektin alkumetreillä "luvattomasti" oikaistiinkin, niin lopputuloksesta tuli kuitenkin oikein hyvä. Kahdella kerroksella puolihimmeää Tikkurilan Helmi -kalustemaalia, sävynä Keskiyö Y498, saatiin tasainen ja peittävä pinta.
Jos maalausurakkaa piti tovi miettiä, ei värinkään valinta ollut helpoimmasta päästä. Ensimmäinen visio oli maalata taso mustaksi, mutta kun "erehdyin" tutkimaan Tikkurilan maalikarttoja tarkemmin, meinasi valinnanvaikeus ja vaihtoehtoähky iskeä: kauniita värejä oli ihan liikaa! Mielessä ehtivät jo pyöriä syvät petroolinsinisen, oliivin- ja metsänvihreän, terrakotan- ja luumunsävyt. Otin kuitenkin (tylsästi?) varman päälle, päädyin perusmustaan ja tämä valinta oli napakymppi. Musta väri korostaa hienosti vanhojen lautojen elävää pintaa ja ajan patinoimaa värimaailmaa. Nyt taso sopii kotimme kokonaisuuteen kuin silmä päähän, nyrkki silmään ja mitä näitä nyt on...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
| kiitos viestistäsi - ne ilahduttavat aina! |