lauantai 14. huhtikuuta 2018

Keittiöremppa tehty - tervetuloa kurkistamaan!

 

 
    
Ihan pikkuisen on venynyt tämä keittiöremppa-postaus, mutta nyt vihdoin sain tallennettua pikselien muotoon ja mustaksi valkoiselle uudistetun keittiömme.

Kotimmehan on valmistunut 2012 eli keittiö oli kaikin puolin vielä priimakunnossa. Mutta kun on esteetikko, joka voisi melkeinpä elää pelkillä kauniilla sisustuskuvilla, niin voitte vaan arvata olenko ympäröinyt itseni viime kuukausina mitä kauneimmilla keittiöideoilla. 

Ja mikä onkaan lopputulos? No tietty se, että oma "vanha" keittiö alkoi näyttää jo niin so last seasonilta.


 

Jos keittiön suunnittelu olisi mahdollista aloittaa puhtaalta betonipinnalta, niin lopputulos olisi ollut jotain ihan muuta, mutta nyt mentiin vanhojen puitteiden ehdoilla. Niinpä päivityksen alle joutuivat ainoastaan seinälaatoitus ja työtasot altaineen ja hanoineen. 

Tunkkainen ruskea taso vaihtui raikkaaseen mustaan (jokin tuossa "raikkaassa mustassa" mättää) ja valkoiset seinälaatat muuttuivat mustiksi. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan uudetkin laatat olisivat olleet valkoiset, mutta mustilla saumoilla. Onneksi mieltään saa muuttaa ja suunnitelmat menivätkin yllättäen uusiksi. Oltiin nimittäin jo laattaostoksilla, kun näin valitsemani laatan mustana ja visio vaihtui sekunnin sadasosassa. Vuodet ovat kuitenkin tuoneet sen verran malttia, että mietin asiaa yön yli - ja tein kaupat mustista laatoista vasta seuraavana päivänä. ;)

Keittiönseinän lopullisena kohtalona oli kiiltävät mustat laatat marmorinvalkoisilla saumoilla ja tiiliskiviladonnalla. Löysin K-raudasta täydelliset vintage-henkiset ja käsintehtyä laattaa muistuttavaa struktuuripintaa olevat laatat, me like. Jos huonetila olisi suurempi, olisin vetänyt laatoituksella huomattavasti laajemman osan seinästä, mutta rivarikolmion neliöt eivät ole päätä huimaavia, joten piti pysyä kohtuudessa. Laatta-alaa nostettiin kuitenkin huuvan kohdalta aiempaa ylemmäksi, jolloin laattaseinään saatiin lisää näyttävyyttä.


 


Vanhat tasot vaihdettiin mustiin laminaatteihin ja teräsallas mustaksi komposiittialtaaksi. Kuten jo mainitsinkin, niin remppa tehtäisiin pelkistetymmällä tyylillä ja materiaalivalinnat menisivät osin uusiksi, jos puitteet ja kukkaro olisivat sen sallineet. Ja onhan hienoa, että päässä pyörii jo seuraavankin keittiömme suunnitelmat, niin ei tule sitten tehtyä mitään hätiköityä. Tämä keittiöremppa oli siis tällainen harjoitusversio ja seuraava hipoo tietty jo täydellisyyttä, heh heh... ;)

Keittiössämme oli jo ennestään rosteriset kodinkoneet, huuva, kohdevalaisimet sekä pieniä sisustusyksityiskohtia. Rouheaa rosterihenkisyyttä jatkettiin laatoituksen reunoissa olevilla koristelistoilla ja rosterisilla valolistoilla. Vanhat valkoiset valolistat tekivät välitilasta ahtaan ja vanhanaikaisenoloisen, ja jo pelkkä listojen poisto remontin tiimellyksessä sai keittiön näyttämään paljon avarammalta.  

Vink vink! Edullinen keittiön kohennus -idea (valaistuksen sen salliessa) > valolistat veks ja heti näyttää trendikkäämmältä! Pienillä jutuilla voi saada suuria aikaan ja juuri ne olivat meidänkin keittiössä pisteenä I:n päällä luomaan maskuliinista bistro-tunnelmaa.  

 


Mitä tekisin toisin?
- Käytössä olleilla puitteilla en mitään. Esteettisesti keittiömme sulautuu nyt kotimme muuhun sisustukseen ja koko kodissa vallitsee sama teollishenkinen tyyli ja tummanpuhuva tunnelma. 

Ja kenelle kuuluu kiitos? No remppamiehellemme Terolle tietty! Huippuammattilainen muutti paperilla olleet suunnitelmani juuri sellaiseksi, miksi olin lopputuloksen päässäni kuvitellutkin. Aikataulut pitivät ja bonuksena alkuperäiset suunnitelmat vielä hioituivat remontin aikana Teron hienoilla ideoilla. Voin siis lämpimästi suositella PK Remontti ja Saneeraus Oy:tä!

Keittiöremppa: CHECK.  
Mitäs tässä sitten? No jos vaikka alkaisi suunnittelemaan uusia remppakohteita! (...ja mies kiittää...) ;)
 



Kyökkiremppaterkuin,

- Mirkka -




sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kaktusten mullanvaihto - JA RÄISKYVÄ RUUKKURAKKAUS!




Sitä on meikäläisen orastava kevät ollut. Kaktusfarmini kaipasi kipeästi extrahoitoa ja päätin, että tänä keväänä vaihdan kaktuksiini ensimmäistä kertaa mullat. Terävän piikikkäät kaverit eivät ole hirveästi houkutelleet moiseen hommaan, mutta kaikki on mennyt yllättävän kivuttomasti - siis kirjaimelliseti. Pari kertaa otin pientä kontaktia piikkien kanssa, mutta yhtään ärräpäätä ei päässyt, eikä kertaakaan tarvinnut kaivaa pinsettimiä esille piikin metsästystä varten.





Ja arvatkaas, mikä minut innoitti tähän etukäteen kivuliaaksi luultuun operaatioon? No rakkaus tietty - räiskyvä ruukkurakkaus! 

Sain nimittäin ystävältäni sisustussuunnittelijaksi valmistumiseni kunniaksi kasvin söpöäkin söpömmässä saviruukussa. Kemiani tosin synkkaavat lähinnä kaktusten kanssa, joten ruukussa ollut "jokin muu" -kasvi on valitettavasti siirtynyt jo tuonpuoleiseen. Kun ei osaa hoitaa, niin ei osaa hoitaa. Mutta onneksi ruukku ihastuttaa edelleen - kiitos "Lindell"! ;) 





Ihastus kasvoi sellaisiin lukemiin, että halusin saman sarjan ruukkuja enemmänkin. Siitä alkoikin vuosisadan salapoliisityö, jotta löysin juuri samoja savisöpöläisiä. Ja kuin tilauksesta törmäsin ruukkuihin netissä, mikä juhlapäivä se olikaan! 





Ruukut ovat helsinkiläisen Eva Spoofin Udumbara -keramiikkastudion ihanuuksia. Jokainen ruukku on käsinvalettu persoonallinen oma itsensä, eli kahta täysin samanlaista ei löydy. Ruukut tehdään kotimaisesta luonnonsavesta ja savi tulee Kultelan kylästä Somerolta. Mieti miten ekologista ja uniikkia kotimaista työtä! Tällainen taustatieto luo tuotteelle kuin tuotteelle huomattavaa lisäarvoa nykypäivän massatuotanto- ja kertakäyttökulttuurissa.

Kävin Helsingin reissulla Kalliossa sijaitsevassa Udumbarassa fiilistelemässä käsinkosketeltavaa käsityöläishenkeä ja hiplailemassa keramiikkakaunottaria. Mukaan lähti tietty kassillinen ruukkuja - pitäähän kotiin aina tuoda ison kirkon tuliaisia! ;)


 


Olen aiemmin aina siirtänyt ja siirtänyt kukkien istutushommia ja niinpä kaktukseni ovatkin olleet jo jonkun vuoden kaupan alkuperäisissä muoviruukuissaan. Udumbara-ruukut herättivät uinuvan viherpeukaloni ja nyt on kaikkiin kaktuksiin vaihdettu mullat ja ruukut. Toiset saivat vielä tyytyä kaupan teollisiin terrakottaruukkuihin ja valioyksilöt pääsivät nauttimaan Udumbara-ruukkujen hellästä syleilystä. Kunnes seuraavalla Helsingin reissulla koukkaan taas Kaarlenkadulle ja tuon lopuillekin kaktuksille Udumbara-tuliaisia...


♥ Ruukkurakkausterkuin ♥

- Mirkka -


P.s. Udumbara-valikoimaa pääsee ihastelemaan ja tilauksia tekemään myös osoitteessa https://holvi.com/shop/UDUMBARA/ 


- Postaus on tehty yhteistyössä Udumbaran kanssa -